Pääoman- ja riskienhallinta 

Liiketoimintaan kohdistuvat riskit
KONE on alttiina riskeille, jotka voivat johtua yhtiön operatiivisesta toiminnasta tai liiketoimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista. Alla kuvatuilla riskitekijöillä voi mahdollisesti olla haitallinen vaikutus KONEen liiketoimintaan tai taloudelliseen tilaan ja siten yhtiön arvoon. Myös muut riskit, joista KONE ei ole tällä hetkellä tietoinen, tai joiden ei tällä hetkellä katsota olevan merkittäviä, voivat kuitenkin muodostua merkittäviksi tulevaisuudessa.

Uusien laitteiden markkinan kasvun häiriintyminen Aasian ja Tyynenmeren alueella, erityisesti Kiinassa, tai uusien laitteiden markkinoiden merkittävä heikkeneminen Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa voisi johtaa KONEen saatujen tilausten vähentymiseen, jo sovittujen toimitusten peruuntumiseen tai projektien aloitusten viivästymiseen, entisestään lisääntyneeseen hintakilpailuun, ja siten vaikuttaa negatiivisesti KONEen kannattavuuteen.

Jatkunut epävarmuus maailmantaloudessa altistaa KONEtta myös vastapuoliriskeille rahoituslaitosten ja asiakkaiden osalta. Altistuminen rahoituslaitoksia koskeville vastapuoliriskeille aiheutuu siitä, että KONEella on merkittäviä summia likvidejä varoja talletettuna rahoituslaitoksiin Euroopassa ja Kiinassa. Hajauttaakseen rahoituksen luottoriskejä KONE tallettaa varojaan useaan eri pankkiin ja sijoittaa osan varoista erittäin likvideihin rahamarkkinarahastoihin. KONE myös hyväksyy vastapuoliksi vain rahoituslaitoksia, joiden luottokelpoisuus on korkea. Jokaisen vastapuolen limiitin koko heijastaa tämän luottokelpoisuutta, ja KONE arvioi näitä limiittejä jatkuvasti.

KONE on myös alttiina riskeille, jotka liittyvät sen asiakkaiden maksukykyyn ja –aikatauluun, ja jotka voivat johtaa luottotappioihin. Pienentääkseen näitä riskejä, KONE on määritellyt toimintasäännöt tarjouksille, hyväksyntävaltuuksille ja luotonhallinnalle. Myyntisaamisiin liittyviä luottoriskejä vastaan suojaudutaan käyttämällä asiakkaiden kanssa maksuehtoja, jotka perustuvat ennakkomaksuihin, rembursseihin ja takauksiin. KONEen asiakaskunta koostuu laajasta määrästä asiakkaita useilla markkina-alueilla, ja yhdenkään asiakkaan liikevaihto ei edusta merkittävää osaa KONEen liikevaihdosta.

KONE toimii kansainvälisesti ja sen liiketoimintaan liittyy siksi valuuttakurssivaihteluista aiheutuvia riskejä, jotka muodostuvat tulojen ja menojen rahavirroista sekä ulkomaisten tytäryhtiöiden tuloslaskelma- ja tase-erien muuntamisesta euroiksi. KONEen rahoitustoiminto vastaa keskitetysti KONEen rahoitusriskien hallinnasta hallituksen hyväksymän rahoituspolitiikan mukaisesti. Lue lisää rahoitusriskeistä.

 KONEen liiketoiminnot ovat riippuvaisia hankintakanavien, tuotantolaitosten, logistiikkaprosessien ja käytettävien IT-järjestelmien toimintavarmuudesta, laadusta ja luotettavuudesta. Merkittävä osa KONEen komponenttitoimittajista ja tuotantokapasiteetista on Kiinassa. Näitä riskejä hallitaan analysoimalla ja parantamalla prosessien viansietokykyä, täsmällisellä ennustamisella, tekemällä läheistä yhteistyötä KONEen toimittajien kanssa ja kasvattamalla valmiutta siirtää kriittisten komponenttien valmistusta yhdeltä tuotantolinjalta tai toimittajalta toiselle. KONE seuraa aktiivisesti merkittävimpien alihankkijoidensa toimintaa ja vakavaraisuutta. Tavoitteena on myös varmistaa kriittisten komponenttien ja palveluiden osalta vaihtoehtoisten hankintakanavien saatavuus. KONEella on lisäksi globaali omaisuus- ja keskeytysvakuutusohjelma.

Raaka-aine- ja komponenttihintojen muutokset vaikuttavat suoraan hissien, liukuportaiden ja automaattiovien valmistuskuluihin. Raaka-aine- ja komponenttihintojen muutoksilla on ollut ja voi jatkossakin olla negatiivinen vaikutus KONEen kannattavuuteen. Pienentääkseen raaka-aine- ja hankintahintojen vaihtelua KONE pyrkii solmimaan kiinteähintaisia sopimuksia merkittävien toimittajien kanssa osalle raaka-aine- ja komponenttihankinnoistaan. Kunnossapitotoiminnot vaativat suuren huoltoautokaluston, minkä vuoksi polttoaineiden hintojen muutokset vaikuttavat huollon kustannuksiin.

KONE toimii joillakin sellaisilla nopeasti kasvavilla markkinoilla, joilla ammattitaitoisen asennushenkilöstön saatavuus on haastavaa. Tämä voi johtaa toimitusviivästyksiin ja kustannusnousuihin, millä voi olla haitallinen vaikutus yhtiön kannattavuuteen. KONE pyrkii proaktiivisella projekti- ja resurssisuunnittelulla varmistamaan tarvittavien resurssien saatavuuden.

Merkittävä osuus KONEen liikevaihdosta muodostuu huoltoliiketoiminnasta, joka on vähemmän altis taloudellisen laskusuhdanteen vaikutuksille, mutta joka muodostuu toiminnoista, jotka vaativat runsaasti henkilöstöä. KONEen tuloskehitys voi vaarantua, jos tuottavuuden parantumistavoitteita ei saavuteta, erityisesti mikäli palkka- ja muut kustannukset kasvaisivat enemmän kuin KONE kykenisi nostamaan hintojaan, tai jos resursseja ei ole mahdollista mukauttaa liiketoimintamahdollisuuksien ja -ympäristön muuttuessa. Näitä riskejä hallitaan ennakoivilla suunnittelu- ja ennustamisprosesseilla, hinnoitteluprosessien ja tuottavuuden jatkuvalla kehittämisellä sekä joidenkin toimintojen ulkoistamisella.

Riskienhallinta
Riskienhallinnan tavoite KONEella on koordinoida ja kehittää riskien ja mahdollisuuksien systemaattista arviointia osana liiketoiminnan suunnittelu- ja päätöksentekoprosesseja.

Liiketoimintaa suunnitellessaan KONE arvioi jatkuvasti liiketoimintaratkaisujensa riskejä ja mahdollisuuksia rajoittaakseen tarpeetonta tai liiallista riskinottoa. Tämän lisäksi KONEen yksiköt ja toiminnot tunnistavat ja arvioivat systemaattisesti osana KONEen strategia- ja budjetointiprosesseja riskejä, jotka voivat uhata niiden tavoitteiden saavuttamista. Keskeisimmät riskit raportoidaan KONEen riskienhallintatoiminnolle, joka tukee riskienhallintaprosessia ja kerää yhteen riski-informaation KONEen johtokunnalle. KONEen johtokunta nimeää maailmanlaajuisesti tunnistetuille riskeille tietyn vastuuyksikön tai -toiminnon. KONEen hallitus käy KONEen riskiportfolion läpi määräajoin KONEen johtokunnan arvion pohjalta.

KONEen riskienhallintatoiminto vastaa myös globaalien vakuutusohjelmien hallinnoinnista. KONEen rahoitustoiminto hallinnoi keskitetysti taloudellisia riskejä KONEen rahoituspolitiikan mukaisesti.

Pääomanhallinta
KONEen pääomanhallinnan tavoitteena on tukea kannattavaa kasvua varmistamalla jatkuvasti konsernin riittävä maksukyky ja pääoma. Tavoitteena on ylläpitää pääomarakenne, joka johtaa omistajaarvon luomiseen.

KONEen liiketoimintaan sitoutunut pääoma koostuu pääasiassa nettokäyttöpääomasta, käyttöomaisuudesta ja sijoituksista, jotka rahoitetaan oman pääoman ja nettovelan avulla oheisen taulukon mukaisesti. KONEen liiketoimintamallin ja -prosessien ansiosta liiketoimintaan sitoutuneen pääoman määrä on suhteellisen alhainen. KONE pyrkii säilyttämään negatiivisen nettokäyttöpääoman taatakseen terveen rahavirran myös liiketoiminnan kasvaessa sekä ylläpitääkseen vahvan liiketoimintaan sitoutuneen pääoman tuoton.

KONEen ensisijainen rahoituksen lähde on sen operatiivisesta toiminnasta tuleva rahavirta. KONEen rahoitus hoitaa ulkoista rahoitusta ja rahavaroja keskitetysti konsernin rahoituspolitiikan mukaisesti. Lyhytaikaisia varoja sijoitetaan ainoastaan korkean luottokelpoisuuden omaaviin vastapuoliin ja pääasiassa lyhytaikaisiin instrumentteihin ja talletuksiin tarvittavan maksuvalmiuden varmistamiseksi.

KONEen pääomarakenteelle ei ole määritelty tiettyä tavoitetta, vaan tarkoitus on varmistaa hyvä luottokelpoisuus ja siten kattavat rahoitusmahdollisuudet liiketoiminnan kasvutavoitteiden tukemiseksi. Nettovelan määrä ja nettovelkaantumisaste saattavat tietyillä ajanjaksoilla olla erittäin pieniä, jopa negatiivisia kuten vuoden 2011 lopussa. Jatkuneessa heikossa taloustilanteessa velattomuus nähdään merkittävänä vahvuustekijänä, jonka ansiosta KONE voi hyödyntää mahdollisia arvoa luovia liiketoimintamahdollisuuksia, mikäli tällaisia ilmenee. Tarvittaessa KONE voi myös hyödyntää lainakapasiteettiaan, mikäli merkittäviä kiinnostavia investointi- tai yrityskauppamahdollisuuksia ilmenisi. Tällaisissa tapauksissa velan määrä ja nettovelkaantumisaste saattaisivat olla korkeammalla tasolla jonkin aikaa. Vuoden 2011 lopussa KONEen rahoitus oli taattu olemassa olevilla lainasopimuksilla ja ylimääräisellä likviditeetillä.

KONEen osingonmaksulle tai omien osakkeiden takaisinostoille ei ole määriteltyjä tavoitteita. Hallituksen osingonjakoehdotus muodostetaan yleisten liiketoimintanäkymien ja -mahdollisuuksien sekä kulloisenkin pääomarakenteen ja siinä ennakoitavien muutosten perusteella.*)Vuoden 2011 lopussa KONEella oli hallussaan 4 962 176 kappaletta omia B-sarjan osakkeitaan.

KONE varmistaa pääomaresurssiensa tehokkaan kohdennuksen ja käytön mittaamalla sisäisesti liiketoimintansa taloudellista tulosta, josta on vähennetty liiketoimintaan sitoutuneen pääoman kustannus. Sitoutuneen pääoman kustannus perustuu liiketoimintaan sidottuun pääomaan ja pääoman painotettuun keskihintaan (weighted average cost of capital, WACC).

Pääoman painotettua keskihintaa käytetään myös vertailutasona arvioitaessa yritysostojen, merkittävien investointien ja sijoitusten arvonluontipotentiaalia. Käytetyt arvonmääritysmenetelmät ovat takaisinmaksuaika, diskontattuun rahavirtaan perustuva malli sekä kannattavuus- ja rahavirtakertoimet.

 Me 2011 2010  2009  2008  2007
 Liiketoimintaan sitoutunut pääoma:      
 Liikearvo ja osakkeet 1174,0 958,1 813,1  790,4 708,5
 Muu käyttöomaisuus 1) 392,3 287,0  
250,1
 
263,6
 254,2
 Nettokäyttöpääoma -361,4 -394,3  -228,7  -76,4  -121,8
 Liiketoiminnan sitoutunut pääoma yhteensä 1204,9 850,8  834,5  977,6  840,9
 Pääoma  
 Oma pääoma 2034,0 1600,6  1339,2  1035,9   749,2
 Nettovelka -829,1 -749,8  -504,7  -58,3  91,7
 Pääoma yhteensä: 1204,9 850,8  834,5  977,6  840,9
 Velkaantumisaste -40,8 -46,8  -37,7  -5,6  12,2
 Omavaraisuusaste 54,0 49,3  47,0  39,0  31,7

1) Aineelliset hyödykkeet, hankitut huoltosopimukset ja muut aineettomat hyödykkeet.
*) Vuosina 2007–2011 osinkojen osuus tuloksesta on ollut 39,2 %–90,3 % B-sarjan osakkeelle (hallituksen ehdotus 2011).

(Päivitetty 1.2.2012)

Yhteydenottopyyntö
Lähetä linkki
Tulosta tämä sivu
Share
KONE Corporation (suomi) > Sijoittajat > Pääoman- ja riskienhallinta