Palkka- ja palkkioselvitys 2011 

KONE Oyj:n johto koostuu hallituksesta ja johtokunnasta.

KONE Oyj:n hallitus päättää päätoimisen puheenjohtajan ja toimitusjohtajan palvelussuhteiden ehdoista, jotka on määritelty kirjallisissa johtajasopimuksissa. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtäviä esityksiä hallituksen jäsenten valinnasta ja heidän palkitsemisestaan sekä päättää konsernin ylimmän johdon nimitys- ja palkkausasioista ja palkitsemisjärjestelmistä.

Yhtiössä on käytössä osakepohjainen kannustinjärjestelmä konsernin ylimmälle johdolle (toimitusjohtaja, johtokunta ja muu ylin johto), noin 40 henkilölle. Mahdollinen palkkio määräytyy vuosittain liikevaihdon ja liikevoiton kasvun perusteella. Palkkio maksetaan yhtiön B-sarjan osakkeina sekä rahana siltä osin, mikä tarvitaan kattamaan osakkeista aiheutuvat verot ja veronluontoiset maksut. Kannustinjärjestelmään liittyy kielto luovuttaa palkkiona saatuja osakkeita viidentoista kuukauden kuluessa kunkin ansaintajakson päättymisestä. Osana osakepohjaista kannustinjärjestelmää on asetettu pitkän aikavälin tavoite johdon omistukselle. Huhtikuussa 2011 johdolle luovutettiin vuoden 2010 tavoitteiden saavuttamisen seurauksena 219 000 osaketta, joista osakkeista palautui yhtiölle tilikauden 2011 aikana 3 000 osaketta. Tilikauden 2011 tavoitteiden toteutumisen perusteella huhtikuussa 2012 tullaan luovuttamaan vastaavasti 210 980 osaketta.

 

KONE Oyj:llä oli tilikauden 2011 aikana liikkeelle laskettuna kaksi optio-ohjelmaa. Optio-oikeuksilla kannustetaan konsernin avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi ja pyritään vahvistamaan heidän sitoutumistaan yritykseen tarjoamalla kansainvälisesti kilpailukykyinen kannustinjärjestelmä. Optio-ohjelmien piiriin eivät kuulu yhtiön hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja eivätkä johtokunnan jäsenet.

Johdolle maksetut palkat ja palkkiot, Me  1.1.-31.12.2011  1.1.-31.12.2010
Palkat ja palkkiot

 6,5

 6,5
Osakeperusteiset maksut  9,6  11,3
Yhteensä  16,1  17,8

Hallitukselle ja toimitusjohtajalle
maksetut kuluksi kirjatut palkat ja palkkiot,
1 000 e
 1.1.-31.12.2011 1.1.-31.12.2010 
Herlin Antti, hallituksen puheenjohtaja 1) 529,0 529,0
Alahuhta Matti, toimitusjohtaja,
hallituksen jäsen 1)
758,2 755,7
Brunila Anne 35,5 34,5
Hanhinen Reino 38,0 34,5
Herlin Jussi 19,5 18,0
Hämäläinen-Lindfors Sirkka 48,0 47,0
Kaskeala Juhani 38,0 35,0
Kimura Shunichi 34,5 30,5
Pietikäinen Sirpa 36,0 33,5
Yhteensä 1 536,7 1 517,7

1)   Tilikaudelta 2011 Antti Herlinille on lisäksi kertynyt suoriteperusteisesti bonusta 397 277 euroa ja Matti Alahuhdalle 649 980 euroa. Nämä maksetaan vuoden 2012 aikana. Lisäksi Matti Alahuhdalle huhtikuussa 2011 maksettu osakeperusteinen palkkio tilikaudelta 2010 oli 2 064 516 euroa.

KONE Oyj:n varsinainen yhtiökokous vahvisti helmikuussa 2011 seuraavat hallituksen jäsenten palkkiot:

Palkkio vuodessa euroa
Hallituksen puheenjohtaja 54 000
Varapuheenjohtaja 44 000
Jäsen 33 000
Varajäsen 16 500

Lisäksi vahvistettiin maksettava 500 euron kokouspalkkio hallituksen ja valiokuntien kokouksista. Matkakulut ja päivärahat korvataan yhtiön matkustussäännön mukaisesti.

Hallituksen päätoimisen puheenjohtajan Antti Herlinin palkka muodostuu peruspalkasta ja hallituksen vuosittain päättämästä, konsernin tulokseen perustuvasta tulospalkkiosta. Tulospalkkion enimmäismäärä on 100 prosenttia vuosipalkasta. Antti Herlinin peruspalkka vuonna 2011 oli 468 488 euroa. Lisäksi hänelle on suoriteperusteisesti kertynyt 397 277 euroa bonusta tilivuodelta 2011 ja hänelle on maksettu työskentelystä hallituksen puheenjohtajana palkkioita 60 500 euroa. Säännöllisesti päivittyvä taulukko Antti Herlinin osakeomistuksista on saatavilla täältä. Hallituksen päätoimisen puheenjohtajan eläkeikä ja eläke määräytyvät eläkelakien mukaisesti. Ennenaikaisesta eläkkeestä ei ole tehty erillistä sopimusta.

Toimitusjohtaja Matti Alahuhdan palkka muodostuu peruspalkasta ja hallituksen vuosittain päättämästä konsernin tulokseen ja muihin avaintavoitteisiin perustuvasta tulospalkkiosta, jonka enimmäismäärä on 100 % vuosipalkasta. Matti Alahuhdan peruspalkka vuonna 2011 oli 722 200 euroa. Lisäksi hänelle on suoriteperusteisesti kertynyt 649 980 euroa bonusta tilivuodelta 2011 ja hänelle on maksettu hallitustyöskentelystä palkkioita 36 000 euroa. Säännöllisesti päivittyvä taulukko Matti Alahuhdan osakeomistuksista on saatavilla täältä. Hän on mukana myös konsernin ylimmän johdon osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä. Kannustinjärjestelmän mukaan mahdollinen palkkio perustuu KONEen liikevaihdon ja liikevoiton vuosittaiseen kasvuun. Huhtikuussa 2011 suoritettu palkkio oli 2 064 516 euroa koostuen 25 000 KONEen B-sarjan osakkeesta ja rahapalkkiosta järjestelmästä aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi. Vuodelta 2011 kertynyt ja huhtikuussa 2012 maksettava vuoden 2011 palkkio on vastaavasti yhteensä 22 380 KONEen B-sarjan osaketta lisättynä rahapalkkiolla järjestelmästä aiheutuvien verojen ja veroluonteisten maksujen kattamiseksi. Alahuhdalla on mahdollisuus jäädä sopimuksensa mukaan eläkkeelle 60-vuotiaana kesäkuussa 2012. Alahuhta ei käytä tätä mahdollisuutta, vaan jatkaa toimitusjohtajana kesäkuun 2012 jälkeenkin, jolloin hän voi jäädä eläkkeelle sopimuksensa mukaisen irtisanomisajan puitteissa. Alahuhdan eläkepalkka on 60 % kuukauden keskipalkasta seitsemän viimeisen ansiovuoden perusteella laskettuna. Irtisanomistilanteessa hänellä on oikeus enintään 18 kuukauden palkkaa vastaavaan korvaukseen, joka sisältää kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan.

Johtokunnan jäsenten palkka muodostuu kiinteästä peruspalkasta sekä tulospalkkiosta, joka perustuu konsernin tulokseen ja henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen. Tulospalkkion suuruudesta päättää nimitys- ja palkitsemisvaliokunta, kuitenkin niin, että se on enintään 50 % vuosipalkasta. Säännöllisesti päivittyvä taulukko johtokunnan jäsenten osakeomistuksista on saatavilla täältä. Johtokunnan jäsenet ovat mukana ylimmän johdon osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä. Kannustinjärjestelmän perusteella johtokunnan jäsenille luovutettiin huhtikuussa 2011 yhteensä 110 000 KONEen B-sarjan osaketta sekä rahapalkkio, jonka määrä vastaa järjestelmästä johtokunnan jäsenille aiheutuvia veroja ja veroluonteisia maksuja. Vuodelta 2011 kertynyt ja huhtikuussa 2012 maksettava vuoden 2011 palkkio on vastaavasti yhteensä 98 450 KONEen B-sarjan osaketta sekä verojen ja veroluonteisten maksujen määräinen rahapalkkio. Johtokunnan jäsenillä ei ole sopimusta varhennetusta eläkeiästä. Irtisanomiskorvaus on enintään 15 kuukauden palkkaa vastaava korvaus, joka sisältää kuuden kuukauden irtisanomisajan palkan.

Johdon palkitsemisen suoritus- ja tuloskriteetit asetetaan ja niiden toteutumista seurataan säännöllisesti sekä vuosittaisten tulospalkkioiden että pitkän aikavälin osakepohjaisten kannustinjärjestelmien osalta siten, että järjestelmillä varmistetaan asetettujen strategisten tavoitteiden saavuttaminen.

Hallituksen jäsenillä ja toimitusjohtajalla ei ole muita taloudellisia etuuksia.

Tämä palkka- ja palkkioselvitys on annettu Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin (Corporate Governance) 2010 tarkoittamana selvityksenä (suositus 47).

Lisätietoa KONEen hallinnoinnista on saatavissa myös Selvityksestä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

 

Palkka- ja palkkioselvitys 2010

(Päivitetty 27.1.2012)

Yhteydenottopyyntö
Lähetä linkki
Tulosta tämä sivu
Share
KONE Corporation (suomi) > Sijoittajat > Hallinnointiperiaatteet > Palkka- ja palkkioselvitys 2011