Sisäpiiri 

KONE-konsernissa on voimassa NASDAQ OMX Helsinki Oy:n sisäpiiriohje, jota on täydennetty yhtiön hallituksen hyväksymällä sisäisellä sisäpiiriohjeella. Yhtiö pitää julkista ja yrityskohtaista sisäpiirirekisteriään Euroclear Finland Oy:n SIRE-järjestelmässä. KONEen julkiseen sisäpiiriin kuuluvat arvopaperimarkkinalain mukaisesti asemansa perusteella hallituksen jäsenet, hallituksen varajäsen, toimitusjohtaja ja tilintarkastajat. Näiden lisäksi julkiseen sisäpiiriin kuuluvat yhtiön määritteleminä johtokunnan jäsenet. Julkisten sisäpiiriläisten lisäksi KONEen pysyviin sisäpiiriläisiin kuuluvat yhtiön määrittelemät yrityskohtaiset sisäpiiriläiset, jotka työtehtäviensä vuoksi saavat säännöllisesti sisäpiirin tietoa. Pysyvät sisäpiiriläiset saavat käydä kauppaa KONEen osakkeilla ja niihin oikeut­tavilla arvopapereilla kuuden viikon ajan osavuosikatsausten ja tilinpäätöstiedotteiden julkistamisen jälkeen. Yhtiö pitää tarvittaessa myös hankekohtaista sisäpiirirekisteriä, johon merkityt henkilöt eivät saa käydä kauppaa yhtiön arvopapereilla hankkeen voimassaoloaikana.

KONEen sisäpiirivastaavana toimii yhtiön hallituksen sihteeri.

Julkinen sisäpiiri (avautuu uuteen ikkunaan). Tapahtumahistoria (avautuu uuteen ikkunaan).

Yhteydenottopyyntö