Yhtiöjärjestys
1 § Toiminimi ja kotipaikka
Yhtiön toiminimi on KONE Oyj ja englanniksi KONE Corporation. Yhtiön kotipaikka on Helsinki.
2 § Toimiala
Yhtiön toimialana on metalliteollisuus, etupäässä kone- ja sähkötekninen teollisuus, metalliteollisuuden tuotteiden kauppa sekä näihin liittyvä teollisuus- ja liiketoiminta. Lisäksi yhtiö voi harjoittaa kiinteistöjen ja arvopapereiden ostamista, myyntiä, omistamista ja hallintaa.
3 § Osakkeet
Yhtiön osakkeet jakaantuvat A-sarjan ja B-sarjan osakkeisiin.
Osakeanti
Uusmerkinnässä voidaan yhtiökokouksen päätöksen mukaan antaa joko molempia osakelajeja tai ainoastaan B-sarjan osakkeita.
Maksullisessa osakeannissa, jossa annetaan molempiin osakelajeihin kuuluvia osakkeita, osakkeita on annettava molempien osakelajien suhteessa ja tarjoamalla kummankin osakelajin osakkeita osakkeenomistajille samassa suhteessa kuin heillä ennestään on senlajisia osakkeita.
B-sarjan osakkeiden osinko
Osingonjaossa on B-sarjan osakkeille maksettava osinkoa enemmän kuin A-sarjan osakkeille. Eri osakesarjoille maksettavan osingon erotus on vähintään yksi (1) prosentti ja enintään kaksi ja puoli (2,5) prosenttia laskettuna määrälle, joka saadaan jakamalla kaupparekisteriin merkitty osakepääoma kaupparekisteriin merkittyjen osakkeiden lukumäärällä.
Osakkeisiin liittyvä äänioikeus
Yhtiökokouksessa tuottavat A-osakkeet yhden äänen ja jokainen täysi kymmenen B-osaketta yhden äänen kuitenkin siten, että kullakin osakkeenomistajalla on vähintään yksi ääni.
A-sarjan osakkeen muuntaminen B-sarjan osakkeeksi
Hallituksen tarjouksesta A-sarjan osakkeenomistajalla on oikeus esittää vaatimus, että hänen omistamansa A-sarjan osake muunnetaan B-sarjan osakkeeksi suhteessa 1:1. Hallituksen tarjous on toimitettava A-sarjan osakkeiden omistajille kirjeitse heidän yhtiön osakasluetteloon merkityillä osoitteillaan. Vaatimus muuntamisesta on tehtävä kirjallisesti yhtiön hallitukselle. Vaatimuksessa on mainittava ne osakkeet, jotka halutaan muunnettavaksi. Tarjousajan päätyttyä hallituksen tulee viipymättä suorittaa esitettyihin vaatimuksiin perustuvat muuntamiset. Muuntaminen on tämän jälkeen viipymättä ilmoitettava kaupparekisteriin rekisteröitäväksi. Muuntaminen on täytäntöönpantu, kun rekisteröiminen on toimitettu.
Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään.
4 § Hallitus
Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) varsinaista jäsentä sekä enintään kolme (3) varajäsentä.
Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Hallituksen toimikausi päättyy vaalia ensiksi seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Hallitus on päätösvaltainen, kun yli puolet jäsenistä on läsnä.
5 § Toimitusjohtaja
Yhtiöllä on toimitusjohtaja, jonka hallitus valitsee.
6 § Edustamisoikeus
Yhtiötä edustavat hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja kumpikin yksin sekä hallituksen jäsenet ja varajäsenet kaksi yhdessä.
Prokuroiden antamisesta päättää hallitus.
7 § Tilintarkastus
Yhtiöllä on vähintään yksi (1) ja enintään kolme (3) tilintarkastajaa. Tilintarkastajan tulee olla Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastaja tai tilintarkastusyhteisö.
Tilintarkastaja valitaan vuosittain varsinaisessa yhtiökokouksessa toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
8 § Yhtiökokouskutsu
Yhtiökokouskutsu on julkaistava ainakin kahdessa hallituksen määräämässä Helsingin seudulla ilmestyvässä päivälehdessä aikaisintaan kaksi kuukautta ennen 9 §:n mukaista viimeistä ilmoittautumispäivää ja viimeistään viikkoa ennen osakeyhtiölain 4 luvun 2.2 §:ssä tarkoitettua määräpäivää.
9 § Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen
Saadakseen osallistua yhtiökokoukseen osakkeenomistajan on ilmoittauduttava yhtiölle viimeistään kokouskutsussa mainittuna hallituksen määräämänä aikana, joka voi olla aikaisintaan kymmenen (10) päivää ennen kokousta.
10 § Yhtiökokous
Varsinainen yhtiökokous on pidettävä vuosittain hallituksen määräämänä päivänä kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.
Kokouksessa on:
esitettävä
1) tilinpäätös, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomus;
2) tilintarkastuskertomus;
päätettävä
3) tilinpäätöksen vahvistamisesta;
4) taseen osoittaman voiton käyttämisestä:
5) vastuuvapaudesta hallituksen jäsenille, varajäsenille ja toimitusjohtajalle;
6) hallituksen jäsenten ja varajäsenten lukumäärästä ja heidän palkkioistaan;
7) tilintarkastajien lukumäärästä ja heidän palkkioistaan; ja
valittava
8) hallituksen jäsenet ja tarvittaessa varajäsenet;
9) yksi tai useampi tilintarkastaja.
11 § Tilikausi
Yhtiön tilikausi on kalenterivuosi.
12 § Välimiesmenettely
Osakeyhtiölain tai tämän yhtiöjärjestyksen soveltamiseen perustuvat riidat toisaalta yhtiön ja toisaalta hallituksen, hallituksen jäsenen, toimitusjohtajan, tilintarkastajan tai osakkeenomistajan välillä ratkaistaan välimiesmenettelyä noudattaen niin kuin osakeyhtiölaissa ja välimiesmenettelystä annetussa laissa on säädetty.