Optio-oikeudet 2010 

 

 
 

KONE Oyj:n hallitus on 20. heinäkuuta 2010 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 1. maaliskuuta 2010 antamaan valtuutukseen perustuen optio-oikeuksien antamisesta noin 430 henkilölle maailmanlaajuisesti.

Optio-oikeuksilla kannustetaan konsernin avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi ja pyritään vahvistamaan heidän sitoutumistaan yritykseen tarjoamalla kansainvälisesti kilpailukykyinen kannustinjärjestelmä. Optio-ohjelman piiriin eivät kuulu KONE Oyj:n hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja eivätkä johtokunnan jäsenet.

Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2010 ja niitä annetaan yhteensä enintään 3 000 000 kappaletta. Kullakin optio-oikeudella voi merkitä yhden KONE Oyj:n B-sarjan uuden tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen. Optio-oikeuksien perusteella merkittävien B-sarjan osakkeiden osuus on enintään 1,2 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista.

Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2010 on 1.4.2013 - 30.4.2015. Osakkeiden merkintäaika alkaa kuitenkin vain, jos KONE-konsernin tilikausien 2010-2012 taloudellinen kehitys on yhtiön hallituksen kokonaisarvion perusteella vähintään yhtä hyvä kuin KONEen merkittävimmillä kilpailijoilla keskimäärin. Jos edellä mainittu edellytys ei toteudu, optio-oikeudet raukeavat hallituksen harkinnan mukaan ja hallituksen päättämässä laajuudessa ja tavalla optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti. Osakkeen alkuperäinen merkintähinta optio-oikeudella oli 35,00 euroa osakkeelta, minkä lisäksi merkintähintaa alennetaan ehtojen mukaisissa tapauksissa mm. ennen osakkeiden merkintää tapahtuvien osingonjakojen määrällä. Merkintähinta alkaen 1.3.2011 on 34,10 euroa. 

Yhteydenottopyyntö