Liiketoimintakatsaus 2008 

Uusien hissien myynnin ja asennuksen sekä laitteiden kunnossapidon, korjausten ja modernisointien kokonaismarkkinat olivat vuonna 2008 noin 34 miljardia euroa. Vastaavat liukuportaiden markkinat olivat noin 2 miljardia euroa. Automaattiovien kunnossapidon kokonaismarkkinat olivat noin 2 miljardia euroa.

Vuonna 2008 KONEen osuus koko maailman hissi- ja liukuporrasmarkkinoista oli 13 prosenttia.

Kokonaismarkkina
Hissit: uudet laitteet, huolto, modernisoinnit ~34 miljardia euroa
Liukuportaat ja liukukäytävät: uudet laitteet, huolto, modernisoinnit >2 miljardia euroa
Automaattiovien huolto (ilman uusia laitteita) ~2 miljardia euroa

Vuoden 2008 loppua kohden yleinen markkinatilanne muuttui uusien laitteiden markkinoilla taloudellisen tilanteen vuoksi yhä vaikeammaksi. Uusien laitteiden kysyntä laski vuoden lopussa useimmissa maissa, mikä johtui rahoituksen saamisen vaikeutumisesta ja yleisen epävarmuuden lisääntymisestä. Maailman taloustilanne näkyi loppuvuodesta myös jonkin verran modernisoinnissa päätöksenteon pitkittyessä. Huoltomarkkinoiden vahva kehitys jatkui.

Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan alueella (EMEA) hissi- ja liukuporrasmarkkinat olivat vuoden 2008 alussa melko suotuisat Etelä-Eurooppaa lukuun ottamatta, mutta muuttuivat vuoden loppua kohti yhä vaativammiksi myös Pohjois-Euroopan alueella. Isossa-Britanniassa, jossa alkuvuosi oli vahva, toimisto- ja asuinrakentamisen kysyntä heikkeni merkittävästi vuoden loppua kohti. Myös Venäjällä kysyntä laski merkittävästi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Vuonna 2008 kysyntä oli voimakkainta Lähi-idässä, mutta vuoden lopussa kysyntä heikkeni nopeasti Arabiemiraateissa.

Etelä-Euroopassa asuinrakentaminen hidastui edelleen Italiassa, Ranskassa ja erityisesti Espanjassa. Tästä huolimatta liiketilojen ja sairaaloiden rakentaminen lisääntyi hieman. Modernisointien kysynnän kasvu jatkui, mitä vauhditti pääasiassa Euroopassa käyttöön otettu hissien turvallisuutta koskeva suositus (SNEL, Safety Norms for Existing Lifts) ja laitteiden vanhenemisesta aiheutuva modernisointitarve. Kysyntä heikkeni hieman loppuvuodesta talouden epävarmuuden johdosta.

Taloudellisen kehityksen laajasta hidastumisesta huolimatta Amerikan markkinat tarjosivat edelleen kasvumahdollisuuksia KONEelle. Uusien laitteiden kysyntä hidastui Yhdysvalloissa vuositasolla, mutta markkinoiden heikkeneminen vuoden 2008 aikana ei estänyt KONEen kasvua. Modernisointien kysyntä pysyi Yhdysvalloissa suhteellisen hyvällä tasolla ja myös huoltomarkkinat
kehittyivät hyvin. Kanadassa rakennusmarkkinoiden aktiviteetti säilyi lähes aikaisemmalla tasolla, mutta Meksikossa rakennusmarkkinat seurasivat Yhdysvaltojen markkinakehitystä.

Aasian ja Tyynenmeren alueella kaupungistumisen vauhdittama hyvä kasvu jatkui, vaikka investointipäätökset pitkittyivät useilla markkinoilla vuoden loppua kohden. Myös Kiinassa uusien laitteiden markkinoiden kasvu heikkeni vuoden loppua kohti. Hallitukset ja paikallishallinnot kuitenkin käynnistivät vuoden lopussa nopeasti toimenpiteitä markkinoiden elvyttämiseksi.

Intiassa korkea korkotaso ja kustannusinflaatio vaikuttivat hieman kysyntään vuoden 2008 lopussa. Australiassa asuintalojen sekä toimisto- ja liiketilojen rakentamisen painopiste vaihteli vuoden aikana jonkin verran ja päätyi lievään kasvuun verrattuna vuoteen 2007.
Yhteydenottopyyntö
KONE Corporation (suomi) > Sijoittajat > Toimintaympäristö > Liiketoimintakatsaus 2008