2002-2004 

 

KONE ostaa Partekin ja jakaantuu Cargotecin kanssa

KONE oli jatkanut yritysostoja myös sen jälkeen, kun tärkeät 1970-luvulla hankitut yritykset oli sulautettu KONEeseen. Nämä uudet yritykset olivat kuitenkin pääosin pieniä paikallisia huoltoyhtiöitä. Vuonna 2002 KONE teki kuitenkin yllätyssiirron ja osti suomalaisen monialayrityksen Partekin. Kuten legendaariset ASEA- ja Westinghouse -yritysostot, myös Partekin osto merkitsi KONEelle itseään suuremman yrityksen valtaamista.

Monet ihmettelivät, miksi Antti Herlin osti yrityksen, joka toimi samalla alalla (nosturit ja materiaalinkäsittely) kuin ne, joista hänen isänsä oli luopunut vain alle kymmenen vuotta aiemmin. Vastaus tähän löytyy verosäännösten ja yksinkertaisen matematiikan yhdistelmästä. Toisaalta Herlinin perheen perintö oli niin tiukasti kiinni KONEen osakkeissa, ettei sitä olisi voitu jakaa Pekka Herlinin viiden lapsen kesken ilman yhtiön myymistä. Toisaalta Partek oli myynnissä niin alhaisella hinnalla verrattuna sen eri osien arvoon, että se oli liian hyvä tilaisuus jättää käyttämättä. Kahdessa vuodessa KONE oli uudelleenorganisoinut Partekin liiketoiminot uudeksi yhtiöksi, Cargoteciksi, jonka osakkeet siirtyivät muiden Pekka Herlinin lasten omistukseen. Antti Herlin pysyi pääomistajana KONEessa, jonka arvo oli kaksinkertaistunut prosessin aikana.

Näiden vuosien aikana KONE teki myös tärkeitä päätöksiä laajentaakseen toimintaansa nopeasti kasvavilla Kiinan, Intian, Venäjän ja Lähi-idän markkinoilla. Se myös syvensi strategista yhteistyötään japanilaisen Toshiban kanssa. Yhteistyö huipentui KONEen saadessa kunnian asentaa EcoDisc® -nostokoneet maailman korkeimman rakennuksen Taiwanin Taipei Financial Centerin hisseihin kahta lukuunottamatta.

Myös KONEen oviliiketoiminta kehittyi 2000-luvun alkuvuosina. KONE siirtyi pelkästä ovien huoltotoiminnasta myös uusien ovien tuotantoon ostamalla hollantilaisen Waldoor B.V.:n vuonna 2003. Seuraavana vuonna KONE laajensi oviliiketoimintaansa Pohjois-Amerikan, Australian ja Uuden-Seelannin markkinoille.

Yhteydenottopyyntö
Lähetä linkki
Tulosta tämä sivu
Share