Kaupungistuminen edistää KONEen liiketoimintaa 

Maailman hissi- ja liukuporrasteollisuuden suuntaa ja tilaa ohjaavat neljä megatrendiä:
kaupungistuminen, muuttuva väestörakenne sekä turvallisuuden ja ympäristöarvojen kasvava merkitys. KONE edistää kestävää kaupunkikehitystä kehittämällä energiatehokkaita ratkaisuja ihmisten sujuvaan ja turvalliseen liikkumiseen kaupungeissa.

Kaupungistuminen kiihtyy

Kaupungistuminen on hissi- ja liukuporrasteollisuuden kannalta merkittävin megatrendi, joka ohjaa tulevien vuosien kysyntää. Ensimmäistä kertaa historiassa kaupungeissa ja maaseudulla asuu yhtä paljon ihmisiä. Väestön keskittyminen kaupunkeihin lisää tehokkaiden liikkumisratkaisujen tarvetta.

Kaupunkialueiden kasvu on selvintä Aasiassa, ja alueen väestönkasvun sekä muuttoliikkeen maaseudulta kaupunkeihin odotetaan jatkuvan. Kaikista maailman uusista hissi- ja liukuporrastoimituksista yli puolet myydään nykyään Aasian alueelle.

Ikääntyvä väestö

Maailman väestörakenne on muuttumassa, ja etenkin väestön ikääntyminen on ennen näkemättömän nopeaa. Väestön ikääntyminen korostaa rakennusten ja kaupunki-infrastruktuurin esteettömyyden merkitystä.Hissien ansiosta iäkkäät ihmiset voivat asua pidempään omassa kodissaan, ja ne lisäävät kaikenikäisten asuinmukavuutta. Hissit tuovat siten lisäarvoa rakennukselle.

Turvallisuus keskeisessä asemassa

Kaupunki-infrastruktuuri on ikääntymässä tietyillä markkinoilla. Ikääntyvän laitteiston turvallisuusvaatimukset kiristyvät, mikä lisää voimakkaasti modernisointien kysyntää kypsillä markkinoilla.

Kansalliset ja kansainväliset turvallisuusmääräykset ja -standardit ovat ratkaisevassa asemassa määriteltäessä hissien ja liukuportaiden turvallisuuden tasoa. Etenkin monet Euroopan maat ovat ottaneet viime vuosina käyttöön tiukat turvallisuus- ja modernisointistandardit. Kiristyvät turvallisuusmääräykset haastavat laitetoimittajat kehittämään ratkaisuja, jotka vastaavat turvallisuusmääräyksiä sekä alan korkeimpia turvallisuusstandardeja.

Ympäristön huomioiminen

Rakennukset käyttävät 40 prosenttia maailmassa kulutetusta energiasta, ja hissien ja liukuportaiden osuus tästä on noin kahden ja 10 prosentin välillä. Hissi- ja liukuporrasteollisuus voi osaltaan auttaa ehkäisemään ilmastonmuutosta ja sen kielteisiä vaikutuksia tarjoamalla innovatiivisia ratkaisuja, jotka pienentävät rakennusten energiankulutusta.

Rakennusten ihmisvirtojen liikuttamiseen tarkoitettujen ratkaisujen kysyntää ohjaavat vapaaehtoiset,kestävän kehityksen periaatteiden mukaiset luokitukset ja kansalliset rakennusten ympäristöluokitukset. Kyseiset luokitukset yleistyvät jatkuvasti ja niiden merkitys asiakkaillemme
lisääntyy. Kestävän kehityksen mukainen kaupunkirakennus on rakennettu tähän soveltuvista
materiaaleista siten, että rakennuksen energiatehokkuus paranee ja kielteiset vaikutukset ihmisten terveyteen ja ympäristöön pienenevät.

Yhteydenottopyyntö

KONE lyhyesti

Lue lisää yrityksestämme KONE lyhyesti -esitteestä.Avaa esite »

Lähetä linkki
Tulosta tämä sivu
Share
KONE Corporation (suomi) > Yhtiö > KONE lyhyesti > Toimintaympäristö