KONE uralle 

Hanki kansainvälistä kokemusta 

Tarjoamme joka vuosi opiskelijoille ja vastavalmistuneille mahdollisuuksia työskennellä ja kehittyä mielenkiintoisten projektien parissa ulkomailla. Useimmat harjoittelupaikkamme edellyttävät kaupallisen, teknisen, oikeustieteellisen tai IT-alan opintoja, mutta paikkoja on tarjolla myös muiden alojen opiskelijoille.

Harjoittelun edellytykset

KONE International Trainee Program (ITP) on tarkoitettu yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille, jotka ovat suorittaneet vähintään puolet opinnoistaan sekä vastavalmistuneille. Hyvä englannin kielen taito on välttämätön, ja monissa tapauksissa edellytetään myös kohdemaan kielen hallintaa. Haluamme tarjota harjoittelijoille kansaivälistä työkokemusta, joten haethan paikkoja kotimaasi ulkopuolella. Harjoitteluohjelmassa kohtaat mielenkiintoisia työtehtäviä ja tutustut kansainväliseen yritykseen osana paikallista tiimiä. Kansainvälinen harjoittelu on hyödyllinen askel matkalla kohti KONE-uraa!

Käytännön järjestelyt

Harjoittelujakso alkaa yleensä huhti-kesäkuussa ja kestää kolmesta kuuteen kuukauteen. Maksamme ohjelmaan valittujen matkakulut kohdemaahan ja sieltä takaisin sekä palkkaa harjoittelujaksolta. Lisäksi paikallinen yksikkömme auttaa sinua asunnon hankkimisessa ja tarjoaa tueksesi oman kontaktihenkilön. Vastuullesi jää henkilökohtaisen vakuutuksen sekä tarvittaessa myös oleskelu- ja työlupien hankkiminen ennen matkalle lähtöä.

Hakuaika KONEen vuoden 2012 kansainväliseen harjoitteluohjelmaan on päättynyt.

Voit seurata meitä KONE International Trainee Program -fanisivulla Facebookissa.

Yhteydenottopyyntö
Lähetä linkki
Tulosta tämä sivu
Share