Hissittömyys on koko yhteiskuntaa koskettava asia ja väestön ikääntyessä hissittömyyden ongelman korostuu lähivuosien aikana. Lähiympäristöön tulee kohdistumaan yhä lisääntyviä vaatimuksia, kuten liikkumisen esteettömyys sekä asumisen ja palveluiden yhteenkytkeminen.
Arviolta 10-15 prosentilla väestöstä on vaikeuksia portaissa kulkemisessa ja liikuntaesteisten osuus tulee kasvamaan väestön ikääntyessä. Hissin hankkimisesta saatava sosiaalinen hyöty saattaa olla hyvinkin merkittävä: se edistää nykyaikaisen asumisen laatua, asuinympäristön turvallisuutta ja liikuntaesteettömyyttä sekä kotona asumisen edellytyksiä.
On tärkeää, että vanheneva väestö pystyy asumaan mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. On laskettu, että kiinteistössä olevan hissin avulla vanhusten asumisaika pitenee omassa kodissaan 4 - 7 vuotta. Tämä on myös yhteiskunnallisesti ajateltuna suuri säästö vanhustyön hoidossa.