Hissihankkeen alussa määritetään miten hissi tulisi sijoittaa porrashuoneeseen tai talon ulkopuolelle jotta hissi palvelee käyttäjiä mahdollisimman hyvin. Samalla selvitetään myös mikä on paras toteutustapa kyseisen hissin vaatimien rakennustöiden osalta.
Arkkitehti laatii hissistä ja porraskäytävästä piirustukset, joista selviää hissin sijainti sekä mahdollisesti muuttuneet porrasjärjestelyt. Arkkitehdin avulla hissi sovitetaan mahdollisimman hyvin rakennukseen valitsemalla pintamateriaalit ja sisustusmateriaalit rakennuksen ominaisuuksien ja yleisilmeen mukaan.
Piirustuksia käytetään haettaessa rakennuslupia hissihankkeelle.
Ennen kuin työt voidaan aloittaa, kaikki asianmukaiset luvat on käsiteltävä siten, että suunnitelmat ja laskelmat erityisesti poikkeuksellisissa tapauksissa ovat viranomaisten tarkastamia ja hyväksymiä.
Tarvittavat luvatKun yhtiökokouksen ja Asumisen Rahoitus- ja Kehityskeskuksen (ARA:n) avustuksen päätökset ovat olemassa
- Teetetään arkkitehtisuunnitelmat ja arkkitehtikuvat sekä suunnittelu- ja rakenneselvitykset- Haetaan rakennuslupa
- Tarkennetaan vastuurajat ja aikataulut taloyhtiön, rakennusliikkeen ja hissiliikkeen välillä - Nimetään valvoja työlle
Tutustu asuintalohissien valikoimaan »
Ota yhteyttä »