KONE 2015 | YRITYSVASTUURAPORTTI
YRITYSVASTUUN JOHTAMINEN
12
YRITYSVASTUUN JOHTAMINEN KONEELLA
KONE on sitoutunut harjoittamaan vastuullista
ja kestävää kehitystä tukevaa liiketoimintaa.
Samaa sitoutumista edellytämme kaikilta
yhteistyökumppaneiltamme. Noudatamme
paikallisia lakeja ja määräyksiä kaikkialla missä
toimimme. Päivittäistä työtämme ohjaavat
KONEen eettinen ohjesääntö sekä yrityksen
muut periaatteet ja ohjeet.
Yritysvastuusta ja sen hallinnasta vastaa-
vat KONEen johtokunta ja toimitusjohtaja.
Ympäristöjohtamisesta vastaavat laatu- ja
ympäristötyöryhmä ja johtokunta, joiden
kummankin puheenjohtajana toimii toimitus-
johtaja. KONEen taloudellisen vastuullisuuden
johtamisesta vastaa talousjohtaja, joka kuuluu
johtokuntaan ja raportoi toimitusjohtajalle.
Syyskuussa 2015 KONE ilmoitti perustavansa
uuden teknologia- ja innovaatioyksikön, joka
tuo yhteen KONEen tutkimus- ja kehitystoi-
minnot sekä IT-organisaation. Uuden yksikön
johtoon ja KONEen teknologiajohtajaksi
nimitettiin 1. tammikuuta 2016 alkaen Tomio
Pihkala. Hänen aikaisempana vastuualueenaan
oli Operations Development. Mikko Korte nimi-
tettiin johtokunnan jäseneksi vastuualueenaan
Operations Development myös 1. tammikuuta
2016 alkaen. Hän vastaa asennus-, laatu-, tur-
vallisuus- ja ympäristötoiminnoista. Mikko Korte
johti viimeksi KONEen uuslaiteliiketoimintaa
Amerikan alueella.
Liikkeenjohdon ja työnjohdon tehtävä on
varmistaa, että työntekijät tuntevat tehtäviään
koskevat lait, määräykset ja sisäiset ohjeet
ja noudattavat niitä ja että tuotteemme ja
palvelumme täyttävät joka suhteessa kaikki niitä
koskevat määräykset ja standardit.
Laatu- ja johtamisjärjestelmät ja sertifikaatit
Vastuu KONEella
Taloudellinen
vastuu
Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi, sisäinen valvonta,
sisäiset auditoinnit
Hallitus, johtokunta, toimitusjohtaja,
yhtiökokous, sisäinen tarkastus
Sosiaalinen
vastuu
KONEen eettinen ohjesääntö, kilpailuoikeusohjesääntö,
toimittajien eettinen ohjesääntö, työterveys- ja
turvallisuusstandardi OHSAS 18001
Hallitus, johtokunta, toimitusjohtaja, sisäinen
tarkastus, globaali Compliance-komitea
Ympäristö- ja
tuotevastuu
ISO 14001 -ympäristöjärjestelmä, ISO 9001 -laatujärjestelmä,
hissien, liukuportaiden ja liukukäytävien energiankulutusta
ja tehokkuutta mittaavan ISO 25745 -järjestelmän osat 2 ja
3, hissidirektiivin moduuli H, KONEen Supplier Excellence
-sertifiointi, ISO 50001 -energianhallintajärjestelmä, LEED tai
muut vihreän rakentamisen sertifikaatit
Hallitus, johtokunta, toimitusjohtaja, laatu- ja
ympäristötyöryhmä
TUEMME YK:N GLOBAL COMPACT
-ALOITETTA
KONE allekirjoitti YK:n Global Compact
-aloitteen vuonna 2014 ja on sitoutu-
nut noudattamaan sen periaatteita.
”Olemme sitoutuneet harjoit-
tamaan kestävää kehitystä tukevaa
liiketoimintaa ja toimimme aktiivisesti
monella rintamalla valittujen organi-
saatioiden kanssa saavuttaaksemme
parhaat tulokset”, toteaa KONE Oyj:n
toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth.
”YK:n Global Compact -aloitteen
jäsenenä KONE on sitoutunut noudat-
tamaan sen kymmentä periaatetta,
joiden tavoitteena on edistää kestävää
ja reilua liiketoimintaa. Tässä raportissa
kerromme periaatteisiin liittyvistä
toiminnoistamme ja kehityksestämme,
kuten KONEen eettisestä ohjesään-
nöstä, kilpailuoikeusohjesäännöstä
ja Erinomaisuus ympäristöasioissa
-ohjelmastamme. Ratkaisumme
auttavat joka päivä ratkomaan kaupun-
gistumiseen, väestönmuutokseen sekä
energiatehokkuuden ja turvallisuuden
parantamiseen liittyviä haasteita.”
Lue lisää
hallinnoinnistamme KONEen tilinpäätöksestä
s. 60–63.
Vuonna 2015 YK julkisti uudet kestävän
kehityksen tavoitteet, joita KONE tukee
Global Compactin jäsenenä.