KONE 2015 | YRITYSVASTUURAPORTTI
4
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA
TOIMITUSJOHTAJAN HAASTATTELU
kaupungeista parempia paikkoja elää. People
Flow -ratkaisumme auttavat joka päivä ratko-
maan kaupungistumiseen, väestönmuutokseen
sekä energiatehokkuuden ja turvallisuuden
parantamiseen liittyviä haasteita.
Miten KONE on edistynyt kestävän kehityksen
saralla?
HE:
Vuoden 2015 taloudellinen tuloksemme
oli vahva. Kasvu jatkui laajalla rintamalla ja
kestävällä tavalla. Tilauskantamme on vahva, ja
mikä tärkeintä, hyvän taloudellisen tuloksemme
ansiosta voimme jatkaa merkittäviä investointeja
kilpailukykymme vahvistamiseksi ja vastuullisten
ratkaisujen ja palvelujen kehittämiseksi.
Vuoden jälkimmäisellä puoliskolla julkistimme
uuden innovaatiostrategiamme, jolla
varmistamme, että pystymme vastaamaan
kaupungistuvan maailman ja jatkuvasti kiihtyvän
teknologisen kehityksen tarpeisiin. Digitaalinen
teknologia voi auttaa meitä kehittämään
uusia, lisäarvoa tarjoavia ratkaisuja ja palveluja
asiakkaillemme, entistä kestävämmällä tavalla.
Nouseeko vuodesta 2015 esille tiettyjä
kohokohtia?
AH:
Olen tyytyväinen, että kasvua tapahtui
laajalti eri maantieteellisillä alueilla eikä vain
Aasiassa, joka on vauhdittanut kasvuamme
merkittävästi jo parinkymmenen vuoden
ajan. Toinen kohokohta mielestäni oli, että
MITÄ YRITYSVASTUU TARKOITTAA KONEELLE?
Yritysvastuu on erottamaton osa
liiketoimintaamme. Miksi se on niin tärkeä osa-
alue KONEelle?
Antti Herlin (AH):
Yritysvastuu on osa kaikkea
toimintaamme – se ei rajoitu vain ympäristöte-
koihin ja turvallisuuteen. Se määrittää tapaamme
hoitaa liiketoimintaamme, ja toimiamme
yhteiskunnassa laajemminkin. Yritysvastuu
kokonaisuutena on ollut KONEelle tärkeää niin
pitkään kuin muistan, ja sen kautta olemme aina
katsoneet tulevaisuuteen.
Me KONEella haluamme tehdä kaupungeista
parempia paikkoja elää auttamalla ihmisiä liikku-
maan rakennuksissa ja niiden välillä sujuvasti ja
turvallisesti. Tavoite liittyy läheisesti vastuullisuu-
teen ja tapaamme toimia.
Yrityksen on yksinkertaisesti toimittava vastuulli-
sesti – ja meidän on ymmärrettävä yritysvastuun
eri ulottuvuudet. Se kulkee käsi kädessä jatkuvan
parantamisen periaatteen kanssa.
Perheeni on ollut mukana KONEen toiminnassa
vuodesta 1924, ja yritysvastuu on kulkenut
mukana sukupolvien ajan, aina isoisäni isän
ajoista lähtien. Se on juurtunut syvälle KONEen
kulttuuriin.
Henrik Ehrnrooth (HE):
Kyllä, yritysvastuu
on laaja käsite, jolla on useita ulottuvuuksia.
Se on integroitu kaikkeen toimintaamme, ja
se on erottamaton osa missiotamme tehdä
”Me KONEella haluamme
tehdä kaupungeista
parempia paikkoja elää
auttamalla ihmisiä
liikkumaan rakennuksissa
ja niiden välillä sujuvasti
ja turvallisesti. Tavoite
liittyy läheisesti
vastuullisuuteen ja
tapaamme toimia.”
-Antti Herlin
KONEen hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin ja toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth keskustelevat vuoden 2015
saavutuksista.