KONE 2015 | YRITYSVASTUURAPORTTI
5
HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN JA
TOIMITUSJOHTAJAN HAASTATTELU
”Meidän on pidettävä
mielessä uuden
teknologian tuomat hyödyt
kestävälle kehitykselle.
Digitalisaatio antaa
meille mahdollisuuden
tehostaa toimintojamme
ja parantaa laatua.”
-Henrik Ehrnrooth
vuosi 2015 oli meille 50. peräkkäinen voittoa
tuottanut vuosi.
HE:
Sekä uuslaite- että palveluliiketoiminnan
entistä laajapohjaisempi kasvu oli merkittävä
saavutus. Toiseksi haluan nostaa esiin kykymme
jatkuvasti pienentää hiilijalanjälkeämme. Itse
asiassa toimintojemme saatuihin tilauksiin
suhteutettu hiilijalanjälki oli raportointivuonna
yli 60 prosenttia pienempi kuin vuonna 2008.
Pääsimme myös CDP:n parhaalle A-listalle. CDP
on johtavia ilmastoaiheisen tiedon tuottajia
maailmassa.
AH:
Toinen alue, jolla olemme edistyneet,
on turvallisuus. Sillä on tuntuvia vaikutuksia
kestävään kaupunkiasumiseen ja
työntekijöihimme.
HE:
Turvallisuus pysyy yhtenä tärkeimmistä
aihe-alueista kaikessa mitä teemme.
Tavoitteenamme on nolla tapaturmaa, ja
vuonna 2015 tapaturmien määrä laski jälleen
kerran. Työtapaturmataajuus (Industrial Injury
Frequency Rate, IIFR) laski raportointivuonna
2,3:een edellisvuoden 2,8:sta.
Turvallisuuden ja liiketoiminnan tuloksen
välisen yhteyden tarkasteleminen on myös
mielenkiintoista. Käy nimittäin selväksi, että
turvallisuustasoltaan parhaiden yksiköidemme
liiketoiminnan tulos on myös usein parhaasta
päästä. Eli menestys näillä alueilla kulkee käsi
kädessä.
Miten ekologiset, sosiaaliset ja hallinnolliset
seikat on integroitu KONEen liiketoimintaan?
AH:
Integrointi liiketoimintaan tapahtuu pit-
källä aikavälillä. Meidän on pidettävä mielessä,
että ympäristö on meille kaikille yhteinen ja
käytettävissä olevat luonnonvarat hupenevat
jatkuvasti.
Johtajuus kestävän kehityksen saralla edel-
lyttää tehokkuuteen keskittymistä. Meidän
on käytettävä resursseja tehokkaasti kaikessa
toiminnassamme, ja meillä on jo runsaasti
esimerkkejä siitä, miten olemme tehneet
tuotteistamme tehokkaampia ja ympäristön
kannalta vastuullisempia.
Sama pätee muihin alueisiin. Mitä vähemmän
materiaaleja ja resursseja menee hukkaan, sitä
tehokkaampaa toimintamme on. Tämä pätee
kaikkiin toimintoihimme ja toimipisteisiimme.
HE:
Kyllä, ja meidän pitää myös muistaa, että
uusi teknologia voi tukea merkittävästi kestävää
kehitystä. Tuotteissamme ja ratkaisuissamme käy-
tettävä teknologia voi pienentää tuntuvasti hissien
ja liukuportaiden energiankulutusta ja lyhentää
laitteiden käyttäjien odotusaikoja. Digitalisaatio
luo meille mahdollisuuden tarjota asiakkaille
uusia, tehokkuutta parantavia palveluita.
Panostamme esimerkiksi merkittävästi diagnos-
tiikkaan, joka parantaa palveluidemme laatua
ja ennakoitavuutta. Vuonna 2016 julkistettu
yhteistyösopimus IBM:n kanssa tuo kognitiivisen
analytiikan palveluvalikoimaamme. Käytännössä
se tarkoittaa, että analytiikkaratkaisumme oppivat
tunnistamaan paremmin tulevia tarpeita, jolloin
pystymme ratkomaan ongelmia jo ennen niiden
ilmaantumista. Älykkäissä rakennuksissa käytettävä
teknologia on toinen esimerkki ratkaisuista, jotka
voivat auttaa kiinteistöjen omistajia ja hoitajia
parantamaan rakennustensa energia- ja resurs-
sitehokkuutta ja samalla tehostamaan ihmisten
liikkumista.
Mistä asiakkaat tietävät, miten itseään
vastuullisiksi kutsuvat yritykset eroavat
toisistaan? Mitkä ovat KONEen vahvuudet?
AH:
Mielestäni tämä liittyy siihen, mistä
puhuimme aiemmin. Meidän on pyrittävä
parhaamme mukaan ymmärtämään kestävää
kehitystä ja sen ulottuvuuksia, kuten
ympäristöön, turvallisuuteen, laatuun ja
jatkuvaan parantamiseen liittyviä seikkoja.
Nuo seikat ovat juurtuneet syvälle KONEen
kulttuuriin. Meillä on vahvat näytöt, jotka
osoittavat sitoutumisemme kestävään
kehitykseen.
HE:
Kuten aiemmin totesin, KONEen missio
on tehdä kaupungeista parempia paikkoja
elää niin asiakkaidemme kuin laitteidemme
käyttäjien näkökulmasta. Kestävä kehitys ei ole
meille pelkästään sitä, mitä teemme, vaan myös
miten sen teemme. Yksi vahvuuksistamme on
ehdottomasti käytännönläheinen kulttuuri.
Työntekijämme haluavat kehittää itseään
ja yritystä jatkuvasti. Vuoden 2015
maailmanlaajuisen henkilöstökyselymme
vastausprosentti oli erittäin korkea,
93 prosenttia. Se on merkki siitä, että
työntekijämme ovat sitoutuneet tekemään
KONEesta entistäkin paremman yrityksen.
Henkilöstömme ja yrityskulttuurimme
ohjenuorana ovat KONEen arvot. Arvomme
ohjaavat kehitystämme vahvana yrityksenä,
joka tukee tulevaisuuden kestävän kehityksen
mukaisia kaupunkeja.