KONEen uusien hissien energiankulutus 50 % pienempi vuoteen 2010 mennessä

Lehdistötiedotteet Julkaistu 15.12.2008

KONE tuo vuoden 2009 aikana markkinoille uusia hissejä, joiden energiankulutus on 30 % nykyistä mallistoa alhaisempi. Tämän lisäksi KONE on asettanut tavoitteekseen laskea uusien hissiensä energiankulutusta 50 %:iin nykytasosta vuoteen 2010 mennessä.

Vuonna 2009 lanseerattavissa, energiatehokasta KONE EcoDisc® -koneistoa käyttävissä uuden sukupolven konehuoneettomissa hisseissä yhdistyvät energiaa talteen ottavat järjestelmät ja erinomaiset valmiusajan energiansäästöratkaisut. Yhdessä muiden energiatehokkaiden ominaisuuksien kuten hissikorin LED-valaistuksen kanssa nämä ratkaisut mahdollistavat 30 % kokonaissäästön energiankäytössä.

“Rakennukset muodostavat noin 40 % maailman energiankäytöstä, ja hissit puolestaan voivat muodostaa jopa 10 % rakennusten energiankäytöstä”, kertoo Jussi Oijala, KONEen teknologiajohtaja. “Tästä syystä koemme, että voimme osaltamme auttaa vähentämään rakennusten ympäristövaikutuksia tarjoamalla markkinoille innovatiivisia ja energiatehokkaita ratkaisuja.”

KONE on jo usean vuoden ajan kehittänyt innovatiivisia ratkaisuja helpottaakseen ihmisten liikkumista rakennuksissa ympäri maailman ja vähentääkseen ympäristövaikutuksia. Vuonna 1996 lanseerattu KONE EcoDisc® -nostokoneisto on ehtinyt käyttövuosiensa aikana säästää kumulatiivisesti jo tyypillisen voimalaitoksen tuotantoa vastaavan määrän sähköä. Säästetyn sähkön määrää voi verrata kahteen miljoonaan barreliin öljyä tai sadan tuhannen maailman ympäri kertaalleen ajavan auton päästöihin.

KONE asetti ympäristökysymykset tärkeään asemaan lanseeratessaan uudet kehitysohjelmansa vuoden 2008 alkupuolella. Erinomaisuus ympäristöasioissa on yksi näistä kehitysalueista. Kehitysohjelmassa ovat avainasemassa yhtiön toiminnasta aiheutuvien hiilipäästöjen hallinta, innovatiivisten ja ekotehokkaiden People Flow™ -ratkaisujen kehitys energian säästämiseksi kaupunkien kehityshankkeissa sekä toimenpiteet, jolla varmistetaan, että yhtiön käyttämät tavarantoimittajat täyttävät heille asetetut ekotehokkuusvaatimukset.

Lisätietoja ja KONEen teknologiajohtaja Jussi Oijalan haastattelu osoitteessa www.kone.com/lehdistö/ajankohtaista.

KONE yrityksenä

KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. KONE tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin, ja kuuluu alansa johtaviin yrityksiin. Vuonna 2007 KONEen liikevaihto oli 4,1 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 32 500. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssa.

www.kone.com

Lisätiedot:
Anne Korkiakoski, markkinointi- ja viestintäjohtaja,
puh. +358 (0)204 75 4775 tai +358 (0)50 674 11

2008-12-15 KONEen uusien hissien energiankulutus 50 % pienempi vuoteen 2010 mennessä

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle