Aasian ja Tyynenmeren alue 

KONE vahvisti asemiaan Aasiassa ja Tyynenmeren alueella

Aasiassa ja Tyynenmeren alueella kysyntä jatkui hyvänä, ja useimmilla markkinoilla toiminta oli vilkasta. Uusien laitteiden markkinat olivat suotuisat erityisesti Kiinassa, Intiassa ja Australiassa. Kaakkois-Aasian maissa, tarkemmin Malesiassa, Singaporessa ja Vietnamissa markkinat kehittyivät myönteisesti. Nopea kaupungistuminen ja talouskasvu olivat keskeisimpiä syitä niin uusien laitteiden kuin myös modernisointimarkkinoiden kasvuun kyseisellä alueella.

Kiinan markkinoille tyypillistä oli asuinkiinteistöinvestointien lisääntyminen. Uusien laitteiden kysyntä oli vilkasta etenkin asuinrakentamisessa, jonka osuus kaikesta rakentamisesta on noin kaksi kolmasosaa. KONE pystyi edelleen vahvistamaan markkina-asemaansa asuinrakentamisen segmentissä Kiinan markkinoille räätälöimänsä hissivalikoiman ansiosta.

Kiinan keskushallinto päätti useista kasvun hallintaan liittyvistä kysymyksistä ja kehotti asuintalojen rakennuttajia kiinnittämään erityisesti huomiota kaupunkiin muuttaville suunnattujen edullisempien asuintalojen rakentamiseen. Nämä aloitteet hidastivat kasvua väliaikaisesti.

Intian markkinat kehittyivät suotuisasti. Asuinrakentaminen toimi kasvun veturina, mutta kehitys oli hyvää kaikissa segmenteissä. KONEen saamien tilausten määrä jatkoi vahvaa kasvuaan intiassa. Huoltotoiminta Aasian kasvavilla markkinoilla on vielä nuorta, mutta uusien laitteiden asentaminen lisää huoltopalvelujen kysyntää voimakkaasti.

Australian markkinat kehittyivät vakaasti. Modernisointien vahvan kysynnän ansiosta KONE sai lukuisia merkittäviä modernisointisopimuksia. Myös uusien laitteiden markkinat olivat vilkkaat toimistorakentamisen ja muun kaupallisen rakentamisen segmenteissä, eikä asuinrakentamisen vauhti hidastunut odotetulla tavalla.

Vuonna 2006 KONE sai tilauksen toimittaa vuoden 2008 kesäolympialaisten päänäyttämönä toimivan Pekingin uuden olympiastadionin kaikki hissit. Tilaus on jatkoa KONEen aiemmin Kiinassa saavuttamalle menestykselle, joka käsittää laitetoimitukset Pekingin uudelle Capital Airport -lentokentälle, National Grand Theater -teatteritalolle ja Capital Museum -rakennusprojektiin.
Yhteydenottopyyntö