Eurooppa ja Lähi-itä 

Kysyntää vauhdittavat asuinrakentaminen ja modernisoinnit

Euroopan, Lähi-idän ja afrikan alueella liiketoimintaympäristö oli edelleen suotuisa. KONE menestyi kovasta kilpailusta huolimatta.

Euroopassa uusien laitteiden myyntiä vauhdittivat eniten asuinrakennusmarkkinat. Vaikka kaupallisten kiinteistöjen rakentaminen jatkui sangen vilkkaana Isossa-Britanniassa, asuinrakentaminen oli merkittävimmässä asemassa useimmissa Euroopan maissa. Etelä-Euroopan markkinoilla kysyntä hidastui vuoden lopussa.

Lähi-idän markkinoiden aktiviteetti pysyi hyvällä tasolla, mikä johtui rakennustoiminnan ripeästä kasvusta useimmissa segmenteissä. Turismi vauhdittaa hotellirakentamisen ja vapaa-ajan viettoon suunnattujen rakennusprojektien kysyntää, kun taas infrastruktuuria parannetaan esimerkiksi lentokenttien laajennuksilla ja kevytjunajärjestelmän rakennusprojektilla Dubaissa. Vuonna 2006 rakennustoiminta oli vilkasta useimmissa segmenteissä myös Qatarissa, Saudi-Arabiassa ja Abu Dhabissa.

Sisustus- ja muotoiluvaihtoehtojen kehittäminen lisääntynyt

KONE julkisti Euroopassa uuden tuotekonseptin asiakastoiveiden täyttämiseksi entistä paremmin. Uuden valmiiksi suunniteltuihin hissikokonaisuuksiin perustuvan konseptin keskeisenä ajatuksena on tuoda asiakkaille lisää mahdollisuuksia hissikorin sisustuselementtien ja toiminnallisten ominaisuuksien valintaan. Ennalta määritellyt ratkaisut kattavat laajan valikoiman yhteensopivia kokonaisuuksia.

Koostamalla valmiita tuotepaketteja KONE pyrkii tarjoamaan asiakkailleen entistä enemmän joustavuutta ja lyhentämään toimitusten läpivientiä. Ennalta määriteltyjä kokonaisuuksia sovelletaan uudistettuun konehuoneettomaan KONE monospace® -hissiin.

Lisää räätälöitävyyttä tarjotaan KONE Deco™ -ratkaisulla, joka mahdollistaa hissikorien sisäseinien päällystämisen erilaisilla kuvioinneilla. Osana tätä ratkaisua sisustusvalikoimaan liitettiin Marimekon designvaihtoehtoja vuonna 2006.

Venäjän markkinoiden kasvu oli niin ikään reipasta. Rakennustoiminnan vilkastuminen jatkui kaikissa rakentamisen segmenteissä, mutta kysynnän tärkeimpänä vauhdittajana olivat vähittäiskaupan markkinat.

Uusien hissien ja liukuportaiden markkinoilla hintakilpailu oli kovaa kaikilla markkina-alueilla. Liukuportaiden lisääntyvä tuonti Kiinasta painoi standardilaitteiden markkinahintoja etenkin EMEA-alueella.

Kunnossapitomarkkinat kehittyivät suotuisasti, vaikka hintakilpailu jatkui kovana. Noin kahden kolmasosan Euroopassa käytössä olevista hisseistä arvioidaan olevan yli 20 vuotta vanhoja, mikä lisää sekä kunnossapidon että modernisointien tarvetta.

European Safety Norms for Existing Lifts (SNEL) -suositus vaikutti edelleen suotuisasti modernisointien liiketoimintaympäristöön. modernisointitilausten määrä kasvoi etenkin niissä maissa, jotka ovat ottaneet suosituksen osaksi lainsäädäntöään. Nopeasti kasvava modernisointiliiketoiminta kiinnostaa yhä enemmän sekä maailmanlaajuisia että paikallisia toimijoita. KONEen näkökulmasta modernisointiliiketoiminta oli erityisen aktiivista Ranskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja Pohjoismaissa.

Vuonna 2006 KONE sai useita suuria tilauksia julkisen liikenteen segmentistä. Saaduista sopimuksista tärkeimpiä olivat Rooman metron tilaus liukuportaiden ja liukukäytävien modernisoinnista, useita projekteja käsittävä suurtilaus Madridin metrolta, merkittävä tilaus Wienin kansainväliselle lentokentälle ja Lontoon metron kanssa tehty huoltosopimus.

Lisäksi KONE allekirjoitti sopimuksen Lontoon entisen pörssitalon kaikkien hissien toimituksesta kunnostustyön osana ja solmi merkittävän sopimuksen brittiläisen vähittäiskaupan toimijan Tesco PLC:n kanssa ramppien ja hissien toimittamisesta Tescon myymälöihin eri puolille isoa-Britanniaa.

KONE sai myös suurtilauksen Celebrity Cruises -yhtiön kolmen uuden risteilijän kaikkien hissien suunnittelusta, toimituksesta ja asennuksesta. Lisäksi KONE suunnittelee, toimittaa ja asentaa Aker Yardsin telakalla rakennettavan jättiristeilijän kaikki hissit.

Lähi-idässä KONEen laitteita toimitettiin 300 metrin korkeuteen kohoavaan Doha Sports City Toweriin, joka toimi vuoden 2006 Asian Games -kisojen symbolisena maamerkkinä.
Yhteydenottopyyntö