Liiketoimintakatsaus 2005 

Vuonna 2005 KONE alkoi uudistetun strategiansa mukaisesti määrätietoisesti vahvistaa asiakaslähtöisyyttä ja kehittää tuote- ja palveluvalikoimaansa. Yhtiö aloitti myös mittavat toimet tuottavuuden parantamiseksi ja panosti kasvuun erityisesti kehittyvillä markkina-alueilla. KONEen tavoitteena olla asiakkaan ensisijainen kumppani, joka huolehtii asiakkaan tarpeista laitteiden koko elinkaaren ajan.

Hissien ja liukuportaiden sekä niiden kunnossapidon kysyntää lisäävät kaupungistuminen ja taloudellinen kasvu Aasiassa sekä laitekannan uusimistarve ja väestön vanheneminen Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Tärkeitä kilpailutekijöitä alalla ovat pyrkimys tehokkaaseen tilankäyttöön ja entistä pienempään energian kulutukseen, uudet teknologiat ja niiden mahdollistamat ratkaisut sekä yhä laadukkaampi ja monipuolisempi palvelutarjonta.

Maailmanlaajuiset hissi- ja liukuporrasmarkkinat ovat muuttuneet huomattavasti 2000-luvulla Kiinan voimakkaan kasvun takia. Maailmassa käytössä olevista hisseistä ja liukuportaista noin puolet sijaitsee Euroopassa, vajaa viidennes Yhdysvalloissa ja loput Aasiassa ja muualla maailmassa. Sen sijaan yksistään Kiinaan asennetaan jo yli neljännes uusista hisseistä ja puolet liukuportaista. Euroopan osuus uusien hissien asennuksista on vajaa kolmannes ja Yhdysvaltojen runsaat 10 prosenttia. Uusien laitteiden myynti on siis voimakkaasti keskittynyt Aasiaan, kun taas korjauksissa ja modernisoinnissa kasvupotentiaali on lyhyellä aikavälillä ennen kaikkea Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

Yhteydenottopyyntö
KONE Corporation (suomi) > Sijoittajat > Toimintaympäristö > Liiketoimintakatsaus 2005