Uusi hissi on erittäin turvallinen kulkuväline. Ensimmäiset hissit Suomeen on asennettu jo 1900-luvun alussa ja siitä eteenpäin asennustahti on vain kiihtynyt. Vanhojen laitteiden turvallisuustaso ei välttämättä täytä kaikilta osin nykyisiä turvallisuusvaatimuksia. Sekä EU:n turvallisuussuositukset että kansalliset standardit edellyttävät tänä päivänä yhä tiukempaa turvatasoa. Vuonna 1995 Euroopan Unioni laati hissidirektiivin 95/16/EC, joka vahvistettiin Suomessa kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksellä vuonna 1997. Kansallisella tasolla siirtymäaikaa direktiivin käyttöönottoon oli varattu vuoteen 1999 asti.
Hissin ikä vaikuttaa siihen minkä turvallisuusstandardien ja määräysten alainen se on. Hissit, jotka on asennettu vuonna 1999 tai sen jälkeen, ovat Euroopan Unionin hissidirektiivin mukaisia ja niiden turvallisuustaso on nykyvaatimusten mukainen.
Lakiin perustuva vastuu hissin turvallisuudesta on hissinhaltijalla, käytännössä usein taloyhtiön hallituksella. Hissin haltijan tehtävänä on huolehtia käytössä olevan hissin turvallisuudesta sekä lakisääteisistä tarkastusten tilaamisista. Hissin haltija tekee huoltoliikkeen kanssa huoltosopimuksen, jossa määritellään huoltosuoritteen sisältö ja muut ehdot. Hissejä tarkastavat valtuutetut laitokset ja valtuutuksen myöntää kauppa- ja teollisuusministeriö. Tarkastuslaitoksen toimintaa valvoo Turvatekniikan keskus (TUKES).
KONEen ennakoiva kunnossapito noudattaa Turvatekniikan keskuksen hissilaitteiden huollosta antamia ohjeita (mm. TUKES S8-03) sekä muita viranomaismääräyksiä. Alan vastuullisena asiantuntijana KONE haluaa auttaa tunnistamaan turvallisuusriskit ja modernisoimaan laitteet niin, että ne täyttävät hisseille asetetut turvallisuusmääräykset.