Maailmanlaajuinen innovaatioyhteisö 

KONEen teknologiajohtajuus vahvistuu jatkuvasti ympäri maailmaa sijaitsevissa tutkimus- ja tuotekehityskeskuksissa. Teemme yhteistyötä eri asiakasryhmien, toimittajien, strategisten yritysten, tutkimuslaitosten ja KONEen eri yksiköiden kanssa. Nämä maailmanlaajuiset kehitysprojektit toteutetaan yhdenmukaisilla työkaluilla ja prosesseilla.

KONE on ihmisvirtojen hallinnan asiantuntija ja osaa hyödyntää monen alan ammattilaisia. Maailmanlaajuinen tutkimus- ja kehitysyhteisömme toteuttaa kaikki kehitysprojektit keskinäisessä yhteistyössä. Esimerkiksi teolliset muotoilijat, arkkitehdit, prosessiasiantuntijat ja jopa psykologit kehittävät yhdessä käytettävyyttä ja hiovat toimitusprosesseja. Ammattitaitoisten projektipäälliköiden ansiosta kaikissa innovaatioissamme näkyy useiden erikoisalojen asiantuntijoiden kädenjälki.

KONE-teknologian sekä tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan parissa toimii lähes 600 alan ammattilaista. Maailmanlaajuisten projektien ja jatkuvan koulutuksen ansiosta tutkimus- ja kehityskeskuksemme tuottavat innovatiivisia asiantuntijoita, joilla on laaja-alaista tietotaitoa. Lisäksi pyrimme aktiivisesti jakamaan tietoa ja kokemusta maailmanlaajuiselle KONE-yhteisölle.

Meillä on yli 30 hissikuilua, joissa testaamme kehitysvaiheessa olevia hissejä. Vaikuttavin testikeskuksemme on KONE High-rise laboratory. Tämä maailman mittavin testikuilu on innovaatio jo itsessään. Se on 333 metrin syvyinen ja sijaitsee Tytyrin kaivosalueella Lohjalla. Se on maailman ainoa hissien koekuilu, jossa voidaan testata jopa 17 m/s nopeudella liikkuvia hissejä.