Enemmän koritilaa ja matkustusmukavuutta 

7.10.2009

 

KONE esittelee Helsingin Kontulassa ja Kalliossa innovatiivisen KONE MaxiSpace™ hissiratkaisun – konehuoneettoman ja vastapainottoman uuden hissin olemassaolevaan kuiluun vanhan tilalle. Edistyksellinen hissiratkaisu merkitsee asukkaille parantunutta turvallisuutta, käyttömukavutta sekä esteettömyyttä, mutta myös asuntojen arvonnousua. Ennen kaikkea asukkaat saavat aiempaa huomattavasti tilavammat hissikorit.  

KONE MaxiSpace™ -hissi on suunniteltu asennettavaksi valmiiseen kuiluun olemassa olevan hissin tilalle. Hissi ei tarvitse lainkaan vastapainoa vaan koko kuilu on mahdollista hyödyntää koritilaksi. Olemassa olevasta kuilutilasta riippuen voidaan vanhan hissin tilalle asentaa keskimäärin noin 30% suurempi hissikori.

Sekä Kontulan As Oy Kotikonnuntie 10:ssä että Kallion As Oy Helsingin Toinen Linja 15:ssä vanhat hissit olivat kolmen hengen konehuoneellisia hissejä. Kontulan hissit olivat vuodelta 1979 ja Kallion jopa vuodelta 1962. Hissit olivat jo elinkaarensa lopussa: äänekkäitä, raskailla kääntöovilla varustettuja sekä epätarkkoja pysähtymään tasolle, jolloin kynnyksistä syntyi kompastumisen riski. Turvallisuusriski oli merkittävästi kasvanut ja toimintahäiriöt lisääntyneet. Tätä kautta myös korjauskustannukset olivat kohonneet. Hissien uusimista puolsi lisäksi halu parantaa talossa asuvien liikuntarajoitteisten omatoimista, esteetöntä ja turvallista liikkumista. Samalla kiinnitettiin huomiota hissimatkan ja porraskäytävien viihtyvyyteen.

Paras ratkaisu kiinteistön elinkaaren kannalta ja arvonnousua ajatellen oli vaihtaa sekä Kontulan että Kallion taloyhtiöiden porrashuoneissa täysin uudet hissit vanhojen tilalle. KONE MaxiSpace™ -ratkaisun avulla hissikorien koot kasvoivat aiemmista kolmen hengen hisseistä viiden henkilön hisseihin. Uudet hissit ovat hiljaisia ja ne pysähtyvät tarkasti kerrostasolle. Pyörätuolilla liikkuvien kulkua helpottaa myös automaattisesti avautuvat ovet ja korinpuoleiset ovet poistivat kiilautumisriskin. Uudet materiaalit ja valaisimet luovat viihtyisyyttä ja antavat positiivisen kuvan hyvin hoidetusta kiinteistöstä.

Hissin käytöstä aiheutuviin ympäristövaikutuksiin voidaan vaikuttaa jo tuotteen kehitysvaiheessa. KONEen tavoitteena on pienentää valmistamiensa hissien hiilijalanjälkeä vähentämällä niiden energiankulutusta laitteiden koko elinkaaren aikana. KONE MaxiSpace™-hissiteknologian ydin on pieni, mutta tehokas KONE PowerDisc™ -nostokoneisto. Vaihteeton koneisto painaa vain noin 70 kg ja on näin markkinoilla oleviin vastaaviin koneistoihin verrattuna huomattavasti kevyempi. Koneisto asennetaan hissikuiluun, joten olemassa olevan konehuoneen voi ottaa hyötykäyttöön. Koneisto säästää energiaa ja  pienentää hiilijalanjälkeä yli kolmanneksen verrattuna perinteiseen ja yli 50% verrattuna hydraulikoneistoon. Hisseihin on asennettu ekotehokkaat LED-valaisimet, jotka kestävät yli 10 kertaa pidempään ja vähentävät energiankulutusta yli 80% halogeenivaloihin nähden.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) mahdollisti avustuksellaan kokonaan uusien hissin vaihtamisen vanhojen tilalle. Vanhojen hissien osittainen modernisointi vain tekniikan osalta olisi tullut lähes saman hintaiseksi kuin nyt ARA:n avustuksen avulla pystyttiin toteuttamaan. Lisäksi uusilla hisseillä saatiin sekä tekniikaltaan ja turvallisuudeltaan että myös ulkoasultaan täysin uudet hissit, jotka ovat elinkaarensa alussa. Osittaiseen perusparannukseen ei ARA:sta oltaisi tukea saatu. Myöntämisperusteena on liikuntaesteen poistaminen. Avustuksen määrä on enintään 50 % hyväksytyistä korjauskustannuksista.

Kohteissa järjestetään Avoimet ovet –tilaisuudet seuraavasti:

As Oy Kotikonnuntie 10:ssä torstaina 15.10.2009 klo 15-18 osoitteessa Kotikonnuntie 10, 00940 Helsinki.

As Oy Helsingin Toinen Linja 15:ssä keskiviikkona 21.10.2009 klo 16-19, käynti Suonionkadun puolelta, 00530 Helsinki.

Ko. ajankohtina kohteisiin voi tutustua vapaasti paikan päällä. Paikalla KONEen ja isännöitsijän edustajia sekä talon asukkaita.

Lue lisää caseista www.kone.fi/kunnossapito

 

Lisätietoja:

Harri Nieminen, Myyntipäällikkö, KONE Hissit Oy, puh. 0204 75 5570, sähköposti harri.nieminen@kone.com

Henna Leppänen, Markkinointipäällikkö, KONE Hissit Oy,
puh. 0204 75 5526, sähköposti henna.leppanen@kone.com

www.kone.fi/kunnossapito


KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. KONE tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin, ja kuuluu alansa johtaviin yrityksiin. Vuonna 2007 KONEen liikevaihto oli 4,1 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 32 500. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä.

Toimialan innovaatiojohtajana KONE pyrkii ratkaisujensa ekotehokkuuden jatkuvaan parantamiseen tehokkaalla tutkimus- ja kehitystoiminnalla. Lisäksi ympäristö-  ja turvallisuusnäkökohdat otetaan huomioon kaikessa toiminnassa. Tästä osoituksena on KONE Hissit Oy:lle myönnetty ISO 9001 laatu- sekä ISO 14001 ympäristösertifikaatti.

www.kone.fi

 

« TAKAISIN