Valoverho havaitsee pienetkin esteetValtaosassa hissejä on käytetty valokennoa estämään puristumista ovien väliin näiden sulkeutuessa. Turvallisuutta voidaan kuitenkin vielä lisätä asentamalla hissin oviin valoverho, joka kiinnitetään liikkuviin ovilehtiin. Valoverho tunnistaa välissä olevat esineet, ihmiset tai eläimet koko valoaukon korkeudelta ja pysäyttää tarvittaessa ovien liikkeen. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun hissiä käyttävät lapset ja vanhukset.
Ovet usein huollon kohteena
Ovet ovat ensimmäinen asia, jonka matkustaja kohtaa hissiin astuessaan. Ne ovat myös alttiita ilkivallalle ja vaurioituvat herkästi. Joka kerta kun hissi liikkuu, oven moottori käy jopa neljä kertaa. Hissin palvelukyky on suoraan verrannollinen ovien toimintaan. Oven nopea ja tasainen toiminta tarkoittaa nopeampaa kulkemista kerrosten välillä ja lyhyempiä odotusaikoja. Vaikka hissiä pidetään yhtenä tämän päivän turvallisimmista kuljetusmuodoista, aiheuttavat hissit ilman korin ovia monia vaaratilanteita. Lelut, laukut ja vaatteet voivat helposti kiilautua liikkuvan korin ja kuilun seinän väliin, mistä aiheutuu epämiellyttävä kokemus hissin käyttäjälle. EU:n direktiivin mukaan kaikki uudet hissit on varustettava korin ovilla. Jos hississäsi ei ole korin ovea ja olet huolestunut hissin käyttäjien turvallisuudesta, tutustu pieniinkin tiloihin mahtuviin korin ovi -ratkaisuihimme.
Saatat olla juuri saneeraamassa rakennuksesi aulaa ja olet ehkä kiinnostunut muuttamaan myös hissin edustan uuden designin mukaiseksi. Hississäsi ei myöskään välttämättä ole korin ovea, tai korissa on pelkkä veräjä. Valikoimistamme löytyy räätälöityjä automaattioviratkaisuja myös pieniin tiloihin ja hisseihin, joissa on manuaaliset ovet. Ovien modernisointi lisää rakennuksen käyttökelpoisuutta, toimivuutta ja turvallisuutta.
Huomaa ero
Kuluneet painikkeet ja vanhat, epäluotettavat kerrososoittimet vaikuttavat hissiesi luotettavuuteen. Hissinkäyttäjät eivät näe painikkeiden välittämää viestiä, jos painikkeiden lamppu on palanut loppuun. Tämän vuoksi käytämme painikkeissamme pitkäikäisiä diodilamppuja perinteisten, herkästi loppuun palavien hehkulamppujen sijaan. Uudet kutsunapistot on suunniteltu käyttäjäystävällisiksi. Ne ovat kosketusherkkiä ja paljon kestävämpiä kuin raskaammat, periteiset painikkeet. Hissin käyttöä helpottamaan voidaan tason painikkeisiin ja kerrososoittimiin lisätä suuntanuolet, jotka osoittavat hissikorin kulkusuunnan.
KONE toimittaa myös erikoissuunniteltuja kerrostason painikkeita, suuntanuolia ja kerrososoittimia, jotka opastavat matkustajia. Uusitulla signalisaatiolla luotettavuus ja käyttömukavuus paranee ja matkustajat saavat enemmän tietoa hissin toiminnasta. Nämä yhdessä helpottavat hissin käyttäjien liikkumista rakennuksessa.
Hallitsematon liike ylöspäin
Hissin hallitsematon liike ylös- tai alaspäin voi kuulostaa kummalliselta, mutta se on mahdollinen. Perinteiset vetopyörähissit käyttävät vastapainoja tasoittamaan hissin painoa. Vastapaino on mitoitettu niin, että se painaa yhtä paljon kuin 40 prosenttisesti lastattu hissikori. Jos nostokoneisto vioittuu (mikä on hyvin epätodennäköistä) tai jarru ei pidä, vastapaino pystyy nostamaan korin hissikuilun kattoon, mikäli se on lastattu alle 40 prosenttisesti. Vaikka tämä on harvinaista, lainsäädäntö vaatii, että kaikissa uusissa hisseissä ylös- tai alaspäin ryntäys täytyy olla estetty. Lisäksi suositellaan, että myös kaikki aiemmin asennetut hissit varustetaan samanlaisella suojalaitteella. Me tiedämme, kuinka tämä uusi turvalaite jälkiasennetaan hissiinne.
Elinikäistä turvallista toimintaa
Nostokoneisto on hissin voimanlähde, joka liikuttaa hissikoria. Jatkuva rasitus kuluttaa vähitellen nostokoneiston osia. Kauan palvelleeseen nostokoneistoon saattaa olla vaikeaa saada varaosia, jolloin seisokki koneiston rikkouduttua voi kestää pitkäänkin.
Vanhan ja kuluneen nostokoneiston korvaaminen uudella on taloudellisesti järkevää - ja elintärkeää, jotta hissisi olisi turvallinen käyttää. Nostokoneistomme on varustettu kaksinkertaisella jarrujärjestelmällä, vaikka yksikin riittäisi pysäyttämään hissin. Lisäksi kaikki laitteemme on suunniteltu kestämään vähintään 25 vuotta. Ikä on arvioitu siten, että hissi on liikkeessä kahdeksan tuntia vuoden jokaisena päivänä. Koneiston uusimisella peruskorjauksen yhteydessä vältytään odottamattomilta toimintahäiriöiltä. Nostokoneiston uusiminen takaa hissin toimivuuden, vähentää energiankulutusta ja parantaa tehokkuutta.
Luottavatko hissin käyttäjät hissiisi?
Vanhemmat hissit eivät välttämättä aina toimi kovin loogisesti. Mikäli hissin käyttäjät kokevat hissin toimivan epäluotettavasti ja epäjohdonmukaisesti, meillä on ongelmaan ratkaisu. Tämän päivän tietokoneet toimivat 3 000 kertaa nopeammin kuin 1970-luvulla. Voimme vaihtaa hissisi vanhentuneen sähkömekaanisen ohjauskeskuksen sarjaliikenne- ja Intel-prosessoritekniikkaa käyttävän uuden teknologian mukaiseksi. Toimitus muodostuu uusista sähkökaapeleista, ohjausjärjestelmistä ja V3F-taajuusmuuttajasta. Nämä yhdessä takaavat hissin tasaisen ja lähes äänettömän kulun sekä erinomaisen pysähtymistarkkuuden. Yli 200 vaihtoehdosta voimme räätälöidä tarpeitasi vastaavan ratkaisun.
Hissin sisustuksella on suuri merkitys
Muistatko viimeisimmän mielikuvasi hissikorista, joka oli kulunut tai vanhanaikainen? Mitä se kertoi kyseisestä kiinteistöstä? Olipa hissin sisustus osa suurempaa modernisointiprojektia tai oma projektinsa, meillä on tehtävään tarvittavaa alan kokemusta ja ammattitaitoa. Käytä hyväksesi palvelujamme:
Hissin sisustuksen modernisointi on mahdollista toteuttaa kahden työpäivän aikana.
Tutustu myös KONE Deco™ palvelupakettiimme.