KONE työpaikkana

Mitä teemme

KONE on hissi- ja liukuporrasalan innovatiivinen edelläkävijä. Me KONEella uskomme, että meillä on tärkeä rooli kaupunkien tulevaisuuden muokkaamisessa. Autamme päivittäin kahta miljardia ihmistä liikkumaan turvallisesti, sujuvasti ja saumattomasti älykkäissä ja kestävän kehityksen mukaisissa kaupungeissa ja rakennuksissa. Päämäärämme on muokata kaupunkien tulevaisuutta.

Mihin uskomme

Uskomme, että pääsemme erinomaisiin tuloksiin motivoimalla, sitouttamalla ja kehittämällä työntekijöitämme. Tuemme vahvasti henkilökohtaista kasvua ja meillä on monipuoliset mahdollisuudet urakehitykseen.

Me KONEella olemme sitoutuneet

img_improving-urban-life_951x535

Tekemään kaupungeista parempia paikkoja elää

Hissi- ja liukuporrasalan maailmanlaajuisesti johtavana yrityksenä kehitämme ratkaisuja, jotka tekevät ihmisten liikkumisesta helpompaa ja miellyttävämpää. KONEen työntekijänä teet osaltasi kaupungeista parempia paikkoja elää.

KNSING2009-1163-1:760x428%2816-9%29

Kasvamaan yhdessä

Uskomme, että vahva johtajuus, yhteiset arvot ja sitoutuneet työntekijät ovat menestyksemme perusta.

img_winning-together_951x535

Onnistumaan yhdessä

Pidämme asiakkaillemme antamamme lupaukset ja parannamme johdonmukaisesti mainettamme luotettavana yhteistyökumppanina.

Kulttuurimme

Kulttuurimme ytimessä ovat teot, joilla saamme asiakkaamme ja kollegamme hymyilemään ja jotka innostavat ihmisiä ympärillämme ja tekevät maailmasta paremman paikan elää. Uskomme, että ihmisten arvostaminen juuri sellaisina kuin he ovat, tuottaa innovaatioita ja hyvinvoivan työyhteisön.

KONE_Hyvinkee_Dec23_PEOPLE_CORRIDOR__0702-2:451x656%2811-16%29

Kulttuurimme

Ydinperiaatteemme ja arvomme muodostavat yrityskulttuurimme vankan perustan. Lue lisää.

backimg_building

Mitä tarjoamme

Urakehitys

Kykymme sopeutua kaupungistumiseen vaikuttaviin trendeihin on tuotteidemme, palvelujemme ja työntekijöidemme ansiota. Monikulttuurisessa työympäristössämme hankit kokemusta, jota arvostetaan kaikkialla maailmassa.

Hyvinvointi ja joustava työskentely

Me KONEella uskomme, että hyvinvointi tukee olennaisesti työssä jaksamista, työviihtyvyyttä ja motivaatiota. Työntekijöistä välittäminen näkyy kulttuurissamme ja arvoissamme. Konkreettinen osoitus siitä ovat henkilöstön hyvinvointiin keskittyvät globaalit ja paikalliset ohjelmamme.

Tutustu eri maissa tarjolla oleviin mahdollisuuksiin!

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.