HALLITUS JA JOHTO

Hallitus

  • Hallituksen tehtävät ja vastuu määräytyvät ensisijaisesti yhtiöjärjestyksen ja Suomen osakeyhtiölain mukaisesti. Hallituksen tehtäviin kuuluvat:

    • toimintakertomusten, tilinpäätösten ja osavuosikatsausten laadinta
    • kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisen järjestämisen varmistaminen
    • yhtiökokoukselle tehtävien ehdotusten valmistelu ja yhtiökokousten koolle kutsuminen
    • strategisten suuntaviivojen ja riskien hallinnan periaatteiden hyväksyminen ja vahvistaminen
    • vuotuisten budjettien ja toimintasuunnitelmien vahvistaminen
    • hallituksen mahdollisen päätoimisen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä toimitusjohtajan (pääjohtajan) nimittäminen ja heidän palvelussuhteidensa ehdoista päättäminen
    • yhtiörakenteesta päättäminen
    • merkittävistä yrityskaupoista ja investoinneista päättäminen
    • päättää muista lainsäädännön mukaan hallitukselle kuuluvista asioista

    Hallituksella on toimintaansa varten laadittu työjärjestys, joka määrittelee hallituksen, sen puheenjohtajan ja valiokuntien tehtävät. Hallitus kokoontuu säännöllisesti seitsemän kertaa vuodessa ja lisäksi tarpeen mukaan. Hallitus arvioi toimintaansa ja työskentelytapojaan kerran vuodessa.

  • Yhtiökokous valitsee KONE Oyj:n hallitukseen yhtiöjärjestyksen mukaan 5–10 varsinaista jäsentä sekä enintään kolme varajäsentä vuodeksi kerrallaan. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee ehdotukset hallituksen jäseniksi hallituksen puheenjohtajan ohjaamana. Valmistelussa sekä nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan ehdotuksessa yhtiökokoukselle kiinnitetään huomiota jäsenten monipuoliseen ja toisiaan täydentävään taustaan, kokemukseen, osaamiseen, ikään, sukupuoleen ja näkemykseen sekä KONEen että myös muilta toimialoilta siten, että hallituksen monimuotoisuus tukee KONEen liiketoimintaa ja sen tulevaisuutta parhaalla mahdollisella tavalla

    Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Antti Herlin, varapuheenjohtajana Jussi Herlin ja jäseninä Matti Alahuhta, Susan Duinhoven, Iiris Herlin, Ravi Kant, Krishna Mikkilineni, Marika Fredriksson ja Marcela Manubens. Hallituksen yhdeksästä jäsenestä viisi on miehiä ja neljä naisia.

    Hallituksen jäsenistä Matti Alahuhta, Susan Duinhoven, Iiris Herlin, Ravi Kant, Krishna Mikkilineni, Marika Fredriksson ja Marcela Manubens ovat yhtiöstä riippumattomia. Antti Herliniä, Iiris Herliniä ja Jussi Herliniä lukuun ottamatta muut hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiön merkittävistä osakkeenomistajista.

    Vuonna 2022 hallitus kokoontui seitsemän kertaa. Jäsenten keskimääräinen läsnäoloprosentti oli 93 %. Hallituksen ja valiokuntien sihteerinä toimii lakiasianjohtaja Johannes Frände.

    Lue lisää hallituksen jäsenistä

  • Hallituksessa toimii kaksi sen jäsenistä koostuvaa valiokuntaa, tarkastusvaliokunta ja nimitys- ja palkitsemisvaliokunta. Hallitus on vahvistanut valiokunnille työjärjestykset. Valiokuntien sihteerinä toimii hallituksen sihteeri.

    Tarkastusvaliokunta

    Tarkastusvaliokunta seuraa konsernin taloudellista tilannetta ja valvoo tilinpäätösten ja osavuosikatsausten raportointia. Valiokunta seuraa ja arvioi sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan riittävyyttä ja asianmukaisuutta sekä lakien ja määräysten noudattamista ja käsittelee sisäisen tarkastustoiminnon suunnitelmat ja raportit. Tarkastusjohtaja raportoi valiokunnalle tarkastusten tuloksista. Tarkastusvaliokunta seuraa ja arvioi, miten yhtiön ja sen lähipiirin kesken tehtävät sopimukset ja muut oikeustoimet täyttävät vaatimukset tavanomaiseen liiketoimintaan kuulumisesta ja markkinaehdoista. Tarkastusvaliokunta seuraa ja valvoo tilinpäätös- ja talousraportoinnin prosessia. Lisäksi se käsittelee yhtiön hallinto- ja ohjausjärjestelmästään antamaan selvitykseen sisältyvän kuvauksen taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteistä. Tarkastusvaliokunta arvioi konserniyhtiöiden tilintarkastuksen ja sen järjestelyiden asianmukaisuutta ja tilintarkastuspalveluja sekä käsittelee tilintarkastajien raportit. Valiokunta myös tekee yhtiökokoukselle ehdotuksen yhtiölle valittavista tilintarkastajista.

    Tarkastusvaliokunnan jäsenet:

    Hallituksen tarkastusvaliokunnan jäseninä toimivat Susan Duinhoven puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenet Matti Alahuhta, Marika Fredriksson ja Jussi Herlin jäseninä. Tarkastusvaliokunnan jäsenistä Susan Duinhoven, Matti Alahuhta ja Marika Fredriksson ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.

    Vuonna 2022 tarkastusvaliokunta kokoontui kolme kertaa. Jäsenten keskimääräinen läsnäoloprosentti oli 91 %.

    Tarkastusjohtajana toimii Kristian Snäll.

    Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta

    Nimitys- ja palkitsemisvaliokunta valmistelee yhtiökokoukselle tehtäviä esityksiä hallituksen jäsenten valinnasta ja heidän palkitsemisestaan, päättää konsernin ylimmän johdon nimitys- ja palkkausasioista sekä valvoo ylimmän johdon ml., toimitusjohtajan seuraajasuunnittelua. Lisäksi nimitys- ja palkitsemisvaliokunta päättää palkitsemisjärjestelmistä sekä valmistelee yhtiön toimielinten palkitsemispolitiikan ja palkitsemisraportin.

    Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenet:

    Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäseninä toimivat Jussi Herlin puheenjohtajana sekä hallituksen jäsenet Matti Alahuhta, Antti Herlin ja Ravi Kant jäseninä. Nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan jäsenistä Matti Alahuhta ja Ravi Kant ovat riippumattomia sekä yhtiöstä että merkittävistä osakkeenomistajista.

    Vuonna 2022 nimitys- ja palkitsemisvaliokunta kokoontui seitsemän kertaa. Jäsenten keskimääräinen läsnäoloprosentti oli 100 %.

Johto

  • KONE Oyj:n hallitus nimittää hallituksen puheenjohtajan, mahdollisen päätoimisen varapuheenjohtajan ja toimitusjohtajan. Hallitus päättää päätoimisen varapuheenjohtajan ja toimitusjohtajan palvelussuhteiden ehdoista, jotka ovat määritelty kirjallisissa johtajasopimuksissa. Hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valmistelevat hallituksessa päätettävät asiat toimitusjohtajan ja esikuntansa kanssa. Hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja toimitusjohtaja vastaavat hallituksen asettamien tavoitteiden, suunnitelmien, linjausten ja päämäärien toteutumisesta KONE-konsernissa. Lisäksi toimitusjohtajan tehtävänä on vastata liiketoiminnan operatiivisesta johtamisesta KONE Oyj:n hallituksen hyväksymien strategisten suunnitelmien, budjettien, toimintasuunnitelmien sekä ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimitusjohtaja esittelee hallitukselle liiketoimintaa koskevia asioita ja vastaa hallituksen päätösten toimeenpanosta.

    Hallituksen puheenjohtajana toimii Antti Herlin ja varapuheenjohtajana Jussi Herlin. Toimitusjohtajana toimii Henrik Ehrnrooth.

  • Johtokunta tukee toimitusjohtajaa yhtiön strategian toteuttamisessa. Johtokunta seuraa liiketoiminnan kehitystä, käynnistää toimia ja määrittelee toimintaperiaatteet ja menettelytavat hallituksen ja toimitusjohtajan antamien suuntaviivojen mukaisesti. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti kuukausittain sekä muutoin tarpeen mukaan.

    Johtokunnan jäsenet:

    KONEen johtokunnan muodostavat toimitusjohtajan lisäksi 13 johtokunnan jäsentä. Johtokunnan muut jäsenet ovat Joe Bao, Axel Berkling, Hugues Delval, Johannes Frände, Samer Halabi, Ilkka Hara, Mikko Korte, Maciej Kranz, Karla Lindahl, Tomio Pihkala, Susanne Skippari, Ken Schmid ja Tricia Weener.

    Lue lisää johtokunnan jäsenistä

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

United States

Siirry paikalliselle sivustolle