KONE - Riskienhallinta

Riskienhallinta

Merkittävimmät riskit

KONE on alttiina riskeille, jotka voivat johtua yhtiön operatiivisesta toiminnasta tai liiketoimintaympäristössä tapahtuvista muutoksista. Alla kuvatuilla riskitekijöillä voi mahdollisesti olla haitallinen vaikutus KONEen liiketoimintaan tai taloudelliseen tilaan ja siten yhtiön arvoon. Myös muut riskit, joista KONE ei ole tällä hetkellä tietoinen, tai joiden ei tällä hetkellä katsota olevan merkittäviä, voivat kuitenkin muodostua merkittäviksi tulevaisuudessa.

KONEen merkittävimpien riskien arviointi kattaa ei-taloudelliset riskit. Kirjanpitolain vaatimusten mukaisesti KONE on kartoittanut keskeisimmät ei-taloudelliset riskit riippumatta siitä, ovatko ne KONEelle olennaisia. Lisäksi KONE noudattaa TCFD:n (Task Force on Climate-Related Financial Disclosures) mukaisia suosituksia ilmastoon liittyvien riskien raportoinnista.

Lue lisää KONEen merkittävimmistä riskeistä viimeisimmästä osavuosikatsauksesta ja vuosikatsauksesta.

Riskienhallinta

RiskiToimenpiteet riskien lieventämiseksi
Taloustilanteen heikentyminen globaalistiKONE pyrkii jatkuvasti parantamaan kilpailukykyään kaikissa liiketoiminnoissa sekä kaikilla liiketoiminta-alueilla. KONEella on laaja maantieteellinen kattavuus, globaali valmistuskapasiteetti ja toimitusverkosto sekä tasapainoinen liiketoimintaportfolio, josta suuri osa on huoltoliiketoimintaa.
Geopoliittiset jännitteet, jotka vaikuttavat KONEen toimitusketjun kilpailukykyyn johtavat kustannusten kasvuun tai aiheuttavat mahdollisia häiriöitä
KONE seuraa aktiivisesti sovellettavan ja relevantin sääntelyn, toimintaperiaatteiden ja kauppasääntöjen kehitystä, valmistautuu vaihtoehtoisiin skenaarioihin ja arvioi KONEen toimitusketjun ja hankintakanavien kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. KONE pyrkii lieventämään tariffien vaikutuksia esimerkiksi hakemalla mahdollisuuksien mukaan helpotuksia niihin. KONE suhtautuu korostetun varovaisesti liiketoimiin, joihin saattaa liittyä kansainvälisiä kaupparajoitteita tai muita geopoliittisia toimia.
KONEen kilpailukykyyn vaikuttavat muutokset kilpailija- tai asiakaskentässä, asiakkaiden vaatimuksissa tai kilpailijoiden tarjoomissaKONEen tavoitteena on olla toimialan johtaja investoimalla tutkimus- ja kehitystyöhön ja käyttämällä avoimen innovaation lähestymistapaa. KONE myös seuraa tarkasti markkinan ja toimialan nousevia trendejä, ja monitoroi aktiivisesti mahdollisuuksia konsolidaatioon alalla.
Kasvavat materiaali-, polttoaine- ja logistiikkakustannukset heikentävät KONEen kannattavuuttaKONE pyrkii kompensoimaan kustannusten nousua soveltamalla dynaamisia hinnoittelu- ja sopimusmalleja, joiden avulla KONE voi siirtää kohonneet toimitusketjujen kustannukset tuotteiden hintoihin. Hinnoittelun ja tuottavuuden parantaminen sekä tuotekustannusten alentaminen ovat KONEen prioriteettilistan kärjessä.
Epäonnistuminen organisaation tarvitsemien valmiuksien ja kykyjen varmistamisessa sekä kehittämisessä
KONE arvioi jatkuvasti valitun strategian toteutukseen vaadittavia taitoja ja kyvykkyyksiä ja kehittää ja/tai hankkii näitä kykyjä sisäisistä kykypooleista tai ulkoisilta toimittajilta. KONEella on myös kattava määrä koulutusohjelmia kriittisten kyvykkyyksien säilyttämiseen ja kehittämiseen.
Komponenttien ja alihankitun työvoiman saatavuuteen liittyvät riskitKONEen hankintaprosesseissa tunnistetaan kriittiset toimittajat sekä hankintakategoriat ja tehdään hankintojen hajauttamista, monivuotisia sopimuksia, optioita ja muita toimenpiteitä tarjonnan saatavuuden varmistamiseksi. KONE on myös kehittänyt monikansallisia alihankintapooleja varmistaakseen alihankkijoiden kapasiteetin paikallisella tasolla. Alihankkijoiden kykyjä ja kyvykkyyksiä seurataan ja kehitetään jatkuvasti vastaavasti kuin KONEen omien työntekijöiden kanssa. Puolijohdemarkkinaa seurataan ja riskiä toimitushäiriöistä hallitaan muiden keinojen ohella kaksoishankinnalla ja toimitusketjun kumppaneiden aktiivisella osallistamisella.
Ongelmat tuotelaadussa, turvallisuudessa sekä mainehaitat
Vähentääkseen tuoteriskejä KONEella on tiukat laadunvarmistusprosessit tuotesuunnittelulle, hankinnalle, tuotannolle, asennukselle ja huollolle. Lisäksi KONEen tavoitteena on läpinäkyvä ja luotettava kommunikointi mainehaittojen ehkäisemiseksi ja haitallisten tapausten hallitsemiseksi. KONEella on myös tiukat hallinnointiperiaatteet.
Keskeytykset KONEen tai sen toimittajien toimintaanVähentääkseen toimitusketjun mahdollisten häiriöiden todennäköisyyttä ja niiden vaikutuksia KONE kehittää aktiivisesti liiketoiminnan jatkuvuuden hallintamenetelmiä. KONE myös seuraa merkittävimpien alihankkijoidensa toimintaa, liiketoiminnan jatkuvuuden hallintamenetelmiä, vakavaraisuutta ja kyberturvallisuutta. Tavoitteena on myös varmistaa kriittisten komponenttien ja palveluiden osalta vaihtoehtoisten hankintakanavien saatavuus. KONEella on lisäksi globaali omaisuus- ja keskeytysvakuutusohjelma. KONEen globaali toimitusketju auttaa vähentämään keskeytysriskiä. KONEella on 10 tuotantolaitosta seitsemässä maassa, lukuisia jakelukeskuksia sekä laaja toimittajaverkosto ympäri maailmaa. Tämä auttaa lieventämään mahdollisten keskeytysten vaikutusta yksittäisissä kohteissa tai maissa.
IT-järjestelmien häiriöt ja kyberturvallisuusriskitKONEen kyberturvallisuuden hallintajärjestelmä on sertifioitu ISO 27001 -standardin mukaisesti. KONEen turvallisuusohjeet määrittelevät kontrollikeinot toimitilojen, tiedon sekä toiminnassa ja kehitystyön alla olevien tietojärjestelmien suojaukselle. Ohjeet oskevat sekä KONEen sisäisiä IT-järjestelmiä että asiakasrajapinnan digitaalisia palveluita. KONE toimii ulkopuolisten turvallisuuspalveluntarjoajien kanssa sekä luotettavien teknologiapartnereiden kanssa hallitakseen riskejä ja havaitakseen kyberturvallisuuspoikkeamat sekä reagoidakseen niihin ja toipuakseen niistä ajoissa. KONE tekee testejä, arviointeja ja harjoituksia identifioidakseen riskejä ja varmistaakseen asianmukaisen valmiuden. Löydösten perusteella KONE jatkaa kyberturvallisuuteen liittyvien kyvykkyyksien parantamista. KONEella on lisäksi globaali kyberturvallisuusvakuutusohjelma.
RahoitusriskitKONEen rahoitustoiminto vastaa keskitetysti KONEen rahoitusriskien hallinnasta. Tarkempia tietoja rahoitusriskien hallinnasta on esitetty tilinpäätöksen 2023 liitetiedoissa 2.4, 3.2 ja 5.3.

KONE - Riskienhallinta

KONE - Riskienhallinta

Riskienhallinnan vastuut

KONEen riskienhallinnan tavoitteena on tunnistaa KONEen liiketoiminnan tavotteiden saavuttamiseen liittyvät riskit ja epävarmuustekijät, arvioida riskien ja mahdollisuuksien todennäköisyyttä ja suuruutta, sekä tunnistaa tarvittavat toimenpiteet tunnistettujen riskien negatiivisten vaikutusten pienentämiseksi.

KONEen globaali riskienhallintatoiminto kehittää, koordinoi ja johtaa järjestelmällistä riskienhallintaa, joka on integroitu KONEen ydinliiketoimintaprosesseihin ja päätöksentekoon. KONEen liiketoimintayksiköt ovat vastuussa sellaisten riskien tunnistamisesta, arvioinnista ja hallinnasta, jotka voivat uhata niiden liiketoimintatavotteiden saavuttamista osana strategia- ja budjetointiprosesseja.

Keskeiset riskit raportoidaan Riskienhallintatoiminnolle, joka kokoaa riski-informaation johtoryhmälle. Alueista ja globaaleista toiminnoista vastaavat johtoryhmän jäsenet omistavat organisaationsa tavoitteiden kannalta keskeiset riskit ja mahdollisuudet. Johtoryhmä tarkastaa ja hyväksyy riskienhallintapolitiikan sekä hyväksyy KONEen riskinsietokyvyn. KONEen hallitus hyväksyy KONEen riskienhallinnan periaatteet ja vastaa KONEen riskienhallintajärjestelmien tehokkuuden seurannasta ja arvioinnista. Hallitus käy myös läpi keskeiset riskit ja riskienhallinnan toimintasuunnitelmat sekä ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin hallitukselle raportoitujen keskeisten riskien suhteen.

Taloudelliseen raportointiin liittyvä sisäinen valvonta

KONEen taloudelliseen raportointiprosessiin liittyvien sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestelmien pääpiirteet kuvataan selvityksessä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä.

Lue lisää Selvityksestä hallinto- ja ohjausjärjestelmästä vuodelta 2023

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.