Ari Lehtoranta KONEen Suurprojektien johtajaksi

Pörssitiedotteet Julkaistu 21.10.2008

Ari Lehtoranta (45) on nimitetty KONE Oyj:n Suurprojektien johtajaksi 3. marraskuuta 2008 alkaen. Lehtoranta tulee toimimaan KONE Oyj:n johtokunnan jäsenenä ja raportoi toimitusjohtaja Matti Alahuhdalle.

Lehtoranta seuraa KONEella William Orchardia, joka on ollut KONEen johtokunnan jäsenenä vuodesta 2001. Sitä ennen Orchard on toiminut useissa johtotehtävissä aloitettuaan työuransa KONEella vuonna 1988. Ennen eläkkeelle siirtymistään 31.1.2009 Orchard toimii Lehtorannan tukena siirtymävaiheessa.

Ari Lehtoranta siirtyy KONEelle Nokia Siemens Networksista, jossa hän on johtanut Radio Access -liiketoimintayksikköä vuodesta 2005 lähtien. Tätä ennen hän on toiminut useissa johtotehtävissä Nokiassa vuosina 1985-2005. Lehtoranta on valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööriksi Helsingin Teknillisestä Korkeakoulusta.

”Ari Lehtorannan johdolla tulemme jatkamaan suurprojektiliiketoimintamme kehittämistä. Kasvavan kaupungistumisen myötä KONEella on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaansa pilvenpiirtäjien, kauppakeskusten ja julkisen liikenteen sektoreilla. Lehtorannalla on vahva kokemus globaalista liiketoiminnasta, erityisesti monimutkaisten suurprojektien myynnistä ja toimituksista”, sanoo Matti Alahuhta.

KONE yrityksenä

KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. KONE tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin, ja kuuluu alansa johtaviin yrityksiin. Vuonna 2007 KONEen liikevaihto oli 4,1 miljardia euroa ja henkilöstömäärä yli 32 500. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätiedot:
Anne Korkiakoski, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. +358 (0)204 75 4775 tai +358 (0)50 674 11
Kerttu Tuomas, henkilöstöjohtaja, puh. +358 (0)204 75 4373

Lähettäjä:

KONE Oyj

Anne Korkiakoski
markkinointi- ja viestintäjohtaja

Kerttu Tuomas
henkilöstöjohtaja

2008-10-21 Ari Lehtoranta KONEen Suurprojektien johtajaksi

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle