Ennen jakautumista hankittujen KONE Oyj:n osakkeiden hankintameno

Pörssitiedotteet Julkaistu 27.01.2006

Verohallitus on vahvistanut KONE Oyj:n osakkeen hankintamenoksi 64,5 prosenttia jakautuneen Kone Oyj:n osakkeen alkuperäisestä hankintamenosta.

Keskusverolautakunnan viimevuotisen ennakkoratkaisun mukaan uuden KONEen ja Cargotecin osakkeiden hankintamenoksi katsotaan lähtökohtaisesti se osa Kone Oyj:n osakkeiden hankintamenosta, joka vastaa uudelle KONEelle ja Cargotecille siirtynyttä osaa jakautuvan yhtiön nettovarallisuudesta. Mikäli kuitenkin on ilmeistä, että uudelle KONEelle ja Cargotecille siirtyvien nettovarallisuuksien suhde olennaisesti poikkeaa yhtiöiden osakkeiden käypien arvojen suhteesta, käytetään hankintamenon jakoperusteena ennakkoratkaisun mukaan osakkeiden käypien arvojen suhdetta.

Verohallituksen kannan mukaan nettovarallisuuksien ja osakkeiden käypien arvojen suhteen poikkeamaa on pidettävä sillä tavoin olennaisena, että uusien osakkeiden hankintamenojen laskennassa jakosuhteena on käytettävä osakkeiden käypien arvojen suhdetta. Viiden ensimmäisen pörssipäivän painotetut keskikurssit ovat verohallituksen mukaan olleet hyvin lähellä ensimmäisen noteerauspäivän painotettuja keskikursseja, joten KONE Oyj:n ja Cargotec Oyj:n osakkeiden hankintamenojen määrittämisessä käytetään ensimmäisen noteerauspäivän 1. kesäkuuta 2005 painotettuja keskikursseja. Tällöin jakosuhteeksi muodostuu Verohallituksen ohjeen mukaan 64,5 prosenttia (KONE Oyj) ja 35,5 prosenttia (Cargotec Oyj).

Lähettäjä:

KONE Oyj

Tapio Hakakari
johtaja, hallituksen sihteeri

Minna Mars
viestintäjohtaja

Lisätiedot:
Sophie Jolly, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 0204 75 4534

KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. Se tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja modernisointiin. KONE huoltaa myös rakennusten automaattiovia. KONEen vuotuinen liikevaihto on noin kolme miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 27 000. Yhtiön B-sarjan osake on noteerattu Helsingin pörssissä.

www.kone.com

2006-01-27 Ennen jakautumista hankittujen KONE Oyj:n osakkeiden hankintameno

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle