Ihmisvirtojen hallintaa jo vuosisadan ajan – KONE 100 vuotta

Lehdistötiedotteet Julkaistu 27.10.2010

KONE juhlii tänään satavuotista taivaltaan. Historiansa aikana yhtiöllä on ollut monia erilaisia liiketoimintoja konepajasektorilla, mutta se on aina keskittynyt kaikista voimakkaimmin hissi- ja liukuporrasliiketoimintaan. Vuosisadassa KONE on noussut alansa johtavaksi yhtiöksi innovatiivisilla, turvallisilla ja ekotehokkailla ratkaisuillaan parhaan käyttäjäkokemuksen tarjoamiseksi.

Hissi- ja liukuporrasyhtiö KONE on kulkenut pitkän tien viimeisten sadan vuoden aikana. Se on kasvanut pienestä Helsingissä sijaitsevasta konepajasta maailmanlaajuisesti toimivaksi yhtiöksi, jolla on liikevaihtoa lähes viisi miljardia euroa ja noin 33 000 työntekijää. Yhtiöstä on tullut alansa tunnustettu teknologiajohtaja, se on vakiinnuttanut asemansa perinteisillä markkinoilla ja lisäksi se on osoittanut olevansa merkittävä kilpailija maailman voimakkaimmin kasvavilla markkina-alueilla.

”Historiansa aikana KONE on yhä uudelleen pystynyt luomaan toiminnalleen kasvumahdollisuuksia ja samalla sopeutumaan ympäröivän maailman muutoksiin. Nykypäivän ja vielä suuremmassa määrin tulevaisuuden muutoksia ohjaavia tekijöitä yhteiskunnassa ovat kaupungistuminen, vanheneva väestö ja tiukentuvat turvallisuusmääräykset. Haluamme omilla ratkaisuillamme edistää kaupungeissa kestävää kehitystä ja tarjota ekotehokkaita ratkaisuja, jotka säästävät rakennuksissa energiaa sekä tarjoavat parhaan käyttäjäkokemuksen”, KONEen toimitusjohtaja Matti Alahuhta sanoo.

KONEen historiaa

Vuonna 1908 Helsinkiin perustettiin konepaja nimeltään Tarmo. Tarmon omistajat rekisteröivät yrityksensä KONE osakeyhtiöksi 27.10.1910. Konepaja siirtyi samoihin aikoihin Strömbergin omistukseen, joka oli tuolloin Suomen johtava sähkömoottoreiden ja -laitteistojen valmistaja sekä myös toi maahan ja asensi hissejä. 1920 -luvun alkupuolella KONE tuotti kulutustavaroita, kuten karbidilamppuja, kahvimyllyjä ja luistinten teriä. Vuonna 1924 KONEen emoyhtiö Strömberg oli taloudellisissa vaikeuksissa ja myi KONEen osakkeet Herlinin perheelle. Näin KONEesta tuli itsenäinen yhtiö. Seuraavina vuosikymmeninä KONEen tuotevalikoimaan lisättiin teollisuusnosturit ja nostolaitteet sekä huolto- ja korjaustoiminta liitettiin keskeiseksi osaksi yhtön liiketoimintastrategiaa.

Vuonna 1967 KONEen uusi tehdas avattiin Hyvinkäällä. Tehtaan kapasiteetti oli 2 000 yksikköä vuodessa: tämä oli määrältään kaksi kertaa suurempi kuin Suomen hissimarkkinat kokonaisuudessaan ja huomattavasti enemmän kuin KONEen aiempi kapasiteetti. Tuolloin KONE oli valmis siirtymään todenteolla kansainvälisille ja globaaleille markkinoille – yhtenä ensimmäisistä suomalaisista yhtiöistä. Läpimurto Pohjois-Euroopan markkinajohtajaksi tapahtui vuonna 1968, kun KONE osti ASEAn hissiliiketoiminnan. Vuonna 1974 yhtiö otti toisen merkittävän askeleen ostamalla Westinghousen Euroopan hissiliiketoiminnan. 1970-luvun puolivälissä KONE oli hissi-, nosturi- ja liukuhihnayhtiö. Seuraavina vuosina yhtiö laajensi toimintaansa myös muihin liiketoimintoihin.

1990-luvun puolivälissä KONE luopui nosturi-, puunjalostus-, konttien käsittelyteknologia- sekä instrumenttitoimialoista. Samaan aikaan KONE osti Yhdysvaltojen neljänneksi suurimman hissiyhtiön Montgomery Elevator Companyn. Myöhemmin KONE osti myös jäljelle jääneen vähemmistöosuuden liukuporraskumppanistaan, saksalaisesta O&K Rolltreppenista. 1990-luvun lopulla KONE laajensi toimintaansa nopeasti kasvavilla Kiinan, Intian, Venäjän ja Lähi-idän markkinoilla. Vuonna 1996 yhtiö esitteli koko alaa mullistavan teknologisen läpimurron, uuden KONE EcoDisc® -nostokoneiston ja sen konehuoneettoman MonoSpace® -hissiratkaisun. Vuodesta 2005 KONE on päihittänyt kilpailijansa kasvussa ja voittomarginaalin kehityksessä.

KONE Suomessa

Globaalista toiminnasta huolimatta yhtiön juuret ovat edelleen säilyneet vahvasti kotimaassa. Yhtiön liiketoimintaa johdetaan Espoon Keilaniemestä ja Hyvinkäällä sijaitsee KONEen suurin tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö sekä erityishissien valmistukseen keskittynyt tehdas. Suomessa KONEella on noin 1700 työntekijää. Kotimaisia asiakkaita palvelee KONE Hissit Oy, jonka organisaatio kattaa koko maan ja jolla on 570 työntekijää.

Lisätietoja:

Anne Korkiakoski, markkinointi- ja viestintäjohtaja, KONE Oyj
Puh. 0204 75 4330
corporate.communications@kone.com

Kuvia voi ladata KONEen kuvapankista, linkistä media library
Lue lisää KONEen historiasta.

KONE yrityksenä

KONE kuuluu alansa johtaviin yrityksiin ja tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin. Eri asiakasryhmien tarpeiden ymmärtäminen on ohjannut yhtiön toimintaa jo sadan vuoden ajan. KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. Vuonna 2009 KONEen liikevaihto oli 4,7 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 34 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Vuonna 1910 perustettu KONE viettää satavuotisjuhlavuottaan vuonna 2010.
www.kone.com

2010-10-27 Ihmisvirtojen hallintaa jo vuosisadan ajan – KONE 100 vuotta

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle