KONE aloittaa konsernin jakautumisvalmistelut

Pörssitiedotteet Julkaistu 17.08.2004

KONE Oyj:n hallitus on päättänyt aloittaa valmistelut konsernin jakamiseksi kahdeksi erilliseksi konserniksi.

Alustavan suunnitelman mukaan emoyhtiön KONE Oyj:n varat ja velat jaettaisiin kahdelle yhtiölle, joiden osakkeet noteerattaisiin Helsingin Pörssissä. Toisen yhtiön muodostaisi nykyinen KONE hissi- ja liukuporrasliiketoiminta, joka jatkaisi toimintaansa KONE Oyj:n nimellä. Toisen yhtiön muodostaisi Kone Cargotec -liiketoimintaryhmä, jonka nimeksi tulisi Kone Cargotec Oyj.

Jakautumisessa KONE Oyj:n nykyiset osakkeenomistajat saisivat vastikkeetta omistuksensa mukaisessa suhteessa uusien yhtiöiden osakkeita. Yhtiökokous päättää aikanaan jakautumisesta hallituksen laatiman jakautumissuunnitelman perusteella. Jakautumisprosessi selvitystöineen kestää noin vuoden ja tavoitteena on, että uusien yhtiöiden osakkeiden listaaminen pörssiin tapahtuisi vuoden 2005 aikana.

KONE on kehittänyt määrätietoisesti molempia liiketoimintaryhmiä ja virtaviivaistanut niiden toimintaa. KONE Hissit ja liukuportaat toimii globaalisti yhdenmukaisen liiketoimintamallin mukaisesti. Entisestä materiaalinkäsittelyliiketoiminnasta on muodostettu yritysmyyntien kautta Kone Cargotec. Se koostuu kahdesta liiketoiminta-alueesta, Kalmarista ja Hiabista. Liiketoiminta-alueiden toimintaa on järjestelty uudelleen joustavuuden ja tehokkuuden lisäämiseksi. Tehdyt toimet ovat tukeneet Kone Cargotecin kannattavuuden paranemista ja kasvua.

Toteutetut rakennejärjestelyt ja taloudellisen aseman nopea paraneminen mahdollistavat konsernin jakautumisen. Vahva taloudellinen asema perustuu yrityskaupoista saatuihin myyntituottoihin sekä toiminnan kassavirtaan. Jakautumisesta muodostuvien yhtiöiden taseet ovat vahvat.

KONE Oyj:n hallitus katsoo, että liiketoimintojen eriyttämisellä edistetään parhaiten osakkeenomistajien etuja, sillä jakautumisen jälkeen molempia yhtiöitä voidaan kehittää ja niiden kasvua ja tuloksellisuutta tukea niiden omien strategioiden mukaisesti.

KONE Hissit ja liukuportaat on maailman neljänneksi suurin hissi- ja liukuporrasyhtiö. Uusien laitteiden ja palvelujen kysyntää kasvattavat väestön ikääntyminen ja asennetun hissi- ja liukuporraskannan vanheneminen teollisuusmaissa, sekä kaupungistumisen mukanaan tuoma voimakas rakentaminen kehittyvillä markkina-alueilla, kuten Kiinassa. KONE Hissit ja liukuportaat toimii noin 800 palvelupisteen välityksellä yli 40 maassa. Henkilöstön määrä oli 30. kesäkuuta 2004 yhteensä 24 300. Hissi- ja liukuporrasliiketoiminnan vuoden 2004 liikevaihdon arvioidaan olevan lähes 2,9 miljardia euroa.

Kone Cargotec on maailman suurin kontin- ja kuormankäsittelylaitteiden toimittaja. Kansainvälisen kaupan ja kuljetusten kasvu on Kone Cargotecin liiketoiminta-alueiden Kalmarin ja Hiabin tuotteiden kysyntää ohjaava tekijä. Kone Cargotecilla on omia myynti- ja huoltoyhtiöitä 25 maassa ja jälleenmyyjiä yli 100 maassa. Henkilöstön määrä oli 30. kesäkuuta 2004 yhteensä 6 600. Kone Cargotecin vuoden 2004 liikevaihdon odotetaan kasvavan 1,5 miljardiin euroon.

Tiedotustilaisuus

Tiedotustilaisuus analyytikoille ja lehdistölle järjestetään tiistaina 17. elokuuta 2004 klo 12.00 osoitteessa KONE Building, Keilasatama 3, Espoo. Tilaisuuden esitysmateriaali on saatavissa yhtiön Internet-sivuilta osoitteesta www.konecorp.com samaan aikaan.

Esitysmateriaali

Lähettäjä:

KONE Oyj

Hallitus

Tapio Hakakari
johtaja, hallituksen sihteeri

Minna Mars
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Tapio Hakakari, johtaja, hallituksen sihteeri, puh. 0400 408 316

www.kone.com

2004-08-17 KONE aloittaa konsernin jakautumisvalmistelut

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

United States

Siirry paikalliselle sivustolle