Kone Cargotec myy työkoneohjaamovalmistaja Velsan

Lehdistötiedotteet Julkaistu 11.10.2004

KONE-konserniin kuuluva Kone Cargotec on allekirjoittanut sopimuksen Velsa Oy:n koko osakekannan myynnistä Rautaruukki Oyj:lle.

Velsa on Pohjoismaiden johtava työkoneohjaamoiden valmistaja, jonka tuotteita käytetään metsäteollisuudessa, rakennusteollisuudessa, teollisuudessa, satamissa ja kaivoksissa. Yhtiö on tällä hetkellä osa Kone Cargoteciin kuuluvaa Kalmaria. Velsan liikevaihto vuodelta 2003 oli 42 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä syyskuun 2004 lopussa 396. Kaupalla ei ole henkilöstövaikutuksia.

Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta. Kaupan toteutuminen vaatii vielä Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

Lähettäjä:

KONE Oyj

Tapio Hakakari
johtaja, hallituksen sihteeri

Minna Mars
viestintäjohtaja

Lisätiedot:
Kari Heinistö, varatoimitusjohtaja, Kone Cargotec, puh. 0204 55 4542

KONE on globaali palvelu- ja konepajayritys, joka on erikoistunut ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Se koostuu kahdesta liiketoimintaryhmästä, jotka ovat KONE Hissit ja liukuportaat ja Kone Cargotec. KONE Hissit ja liukuportaat myy, valmistaa, asentaa, huoltaa ja modernisoi hissejä ja liukuportaita sekä huoltaa rakennusten automaattiovia. Kone Cargotec koostuu kahdesta maailman johtavasta liiketoiminta-alueesta: kontinkäsittelylaitteita ja raskaita teollisuuden sovelluksia toimittavasta Kalmarista ja kuormankäsittelylaitteita valmistavasta Hiabista. KONEen B-osake on listattu Helsingin Pörssissä.

www.kone.com

2004-10-11 Kone Cargotec myy työkoneohjaamovalmistaja Velsan

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle