KONE järjestää virtuaalisen pääomamarkkinapäivän tänään 29. syyskuuta 2020

Lehdistötiedotteet Julkaistu 29.09.2020

KONE Oyj, lehdistötiedote, 29. syyskuuta 2020 klo 12.30

KONE järjestää tänään 29. syyskuuta 2020 täysin virtuaalisen pääomamarkkinapäivän sijoittajille ja analyytikoille. Tilaisuudessa käydään läpi yhtiön kehitysaskeleita käynnissä olevan strategiakauden aikana  sekä tärkeimpiä painopistealueita tuleville vuosille. KONE ei julkista uusia strategisia tai taloudellisia tavoitteita tilaisuuden yhteydessä. 

Toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth:

"Olemme toteuttaneet Menestymme asiakkaan kanssa -strategiaamme nyt neljä vuotta, ja käynnissä oleva strategiakausi päättyy tämän vuoden lopussa. Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten KONE on kehittynyt tänä aikana. Yrityskulttuurissamme on tapahtunut selkeä muutos entistä asiakaskeskeisempään suuntaan, ja luomme arvoa asiakkaillemme uusilla tavoilla. Olemme myös kehittäneet kaksi vahvaa alustaa, joiden päälle voimme rakentaa tulevaisuuden ratkaisuja: KONE 24/7 Connected Services sekä KONE DX -sarjan hissit, joissa yhdistyvät fyysinen ja digitaalinen tarjoamamme. 

Olemme edistyneet hyvin useimmissa strategisissa tavoitteissamme. Pidän erityisen tärkeänä sitä, että asiakasuskollisuus ja henkilöstömme sitoutuneisuus ovat parantuneet entisestään tämän strategiakauden aikana. Myös vastuullisuudessa olemme kehittyneet hyvin. Nostamme nyt tavoitetasoamme korkeammalle asettamalla ilmastotieteeseen perustuvat tavoitteet kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiselle sekä sitoutumalla saavuttamaan hiilineutraalit toiminnot vuoteen 2030 mennessä.

Kun katsotaan taloudellista kehitystä, olemme kasvaneet markkinoita nopeammin sekä uuslaite- että palveluliiketoiminnassa. Kannattavuutemme on kuitenkin ollut paineen alla viime vuosina, mihin en voi olla tyytyväinen. Positiivista on, että viime vuodesta alkaen olemme pystyneet parantamaan saatujen tilausten katetta. Olemme onnistuneet tässä erottautumalla kilpailijoista, mikä on näkynyt positiivisesti hinnoittelussa sekä jatkuvan tuottavuuden parantamisen ansiosta. KONEen liikevaihto ja kannattavuus ovat olleet vakaita tänä vuonna, ja päivitimme vastikään ohjeistuksemme vuodelle 2020 kolmannen vuosineljänneksen odotettua paremman kehityksen johdosta.   

COVID-19-pandemian aiheuttama epävarmuus vaikuttaa lähiajan näkymiin. Näemme kuitenkin tämänkin kriisin mahdollisuutena vahvistaa asemaamme edelleen. Kolme vahvaa megatrendiä - kaupungistuminen, vastuullisuus ja teknologia - tarjoavat meille hyviä kasvumahdollisuuksia molemmissa liiketoiminnoissamme. Tulevina vuosina uskomme erityisesti palveluiden toimivan kasvun ajurina. 

KONEen seuraava strategiakausi tulee olemaan luonnollinen jatkumo siitä, mitä olemme saavuttaneet ja oppineet aiempina vuosina. Tulemme ottamaan entistä aktiivisemman roolin älykkäiden ja vastuullisten kaupunkien kehittämisessä. Tulemme myös kehittämään edelleen uusia tapoja luoda arvoa asiakkaillemme. Ydintarjoamamme kilpailukyvyn jatkuva vahvistaminen on tärkeä edellytys näissä tavoitteissa onnistumiselle. Olemme vahvassa asemassa jatkamaan eteenpäin ja viemään KONEtta kohti seuraavaa tasoa." 

Lisää KONEen seuraavan strategiakauden painopistealueista tullaan julkistamaan vuoden 2021 alussa. 

Pääomamarkkinapäivän ohjelma

Tapahtuma alkaa 29. syyskuuta 2020 klo 14.00 ja loppuu noin klo 17.15. Tapahtuman suoraa webcast-lähetystä voi seurata KONEen internetsivuilla osoitteessa http://www.kone.com/en/investors/capital-markets-days/2020/. Päivän esitykset löytyvät samasta osoitteesta.

Henrik Ehrnrooth, toimitusjohtaja: Winning with customers 

Maciej Kranz, teknologiajohtaja: Differentiate through scalable innovation

Tomio Pihkala, EVP, uuslaiteliiketoiminta: Adaptable solutions for a changing world

Ilkka Hara, talousjohtaja: Towards the financial targets

Tapahtumassa nähdään myös lyhyet videopäivitykset KONEen maantieteellisten alueiden johtajilta. 

Osallistujat voivat lähettää kysymyksiä webcast-alustan kautta esitysten aikana. Tapahtuman lopussa, noin klo 16.45, kysymyksiä voi esittää puhelimitse.  

Puhelinkonferenssiin liittyminen:

USA: +1 323-794-2423
Iso-Britannia: +44 (0)330 336 9105
Suomi: 09 7479 0361
Osallistujatunnus: 8151723

Lisätiedot:
Sanna Kaje, sijoittajasuhdejohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4705

Lähettäjä:

KONE Oyj

Henrik Ehrnrooth
Toimitusjohtaja 

Ilkka Hara
Talousjohtaja

KONE yrityksenä

KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2019 KONEen liikevaihto oli 10 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli noin 60 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle