KONE toimittaa henkilöhissin Posivan loppusijoituslaitoksen maanalaiseen kuiluun

Lehdistötiedotteet Julkaistu 22.12.2015

KONE Oyj, lehdistötiedote, 22.12.2015

Posiva Oy ja KONE Hissit Oy ovat allekirjoittaneet sopimuksen henkilöhissin toimittamisesta Posivan käytetyn polttoaineen loppusijoituslaitokseen Olkiluotoon. Yli 400 metrin syvyyteen kulkevan hissin suunnittelu ja valmistus ovat merkittäviä vaiheita loppusijoituslaitoksen rakentamisessa.

Posivalle toimitettavan kaksitasoisen hissin mallina on ollut KONEen testilaboratorion hissi Tytyrin kaivoksessa Lohjalla. Lisäksi toimitukseen kuuluu rakennusaikainen hissi, joka mahdollistaa lopullisen kuiluvarustelun asentamisen.

Erityispiirteenä hississä on korkeisiin rakennuksiin tarkoitettu KONE UltraRope(TM)-köysiteknologia. Se rikkoo alan teknisiä raja-aitoja ja mahdollistaa jopa kilometrin pituisen yhtäjaksoisen hissimatkan. KONE UltraRope eliminoi tavanomaisten teräsköysien haitat ja avaa täysin uusia mahdollisuuksia korkeiden rakennusten suunnittelussa.

"Posiva on ensimmäinen yhtiö maailmassa, joka sai rakentamisluvan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokselle. Kyseessä on ainutlaatuinen hanke, jonka edistymistä seurataan tarkkaan maailman muissa ydinvoimamaissa" Posivan toimitusjohtaja Janne Mokka sanoo. "Olemme iloisia siitä, että voimme hyödyntää suomalaista osaamista nyt myös hissiteknologian alalta. Loppusijoituslaitoksen henkilöhissiltä vaaditaan teknisesti paljon. Koneen hissiteknologian laadukkuus ja osaaminen ovat huippuluokkaa. Siksi valitsimme KONEen loppusijoituslaitoksemme henkilöhissin valmistajaksi", Mokka jatkaa.

"Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme mukaan tähän uniikkiin korkean teknologian hankkeeseen", kommentoi KONEen Suomen toimitusjohtaja Heikki Haasmaa.

Rakennusaikaisen hissin arvioidaan olevan käytössä vuoden 2019 alussa. Henkilöhissi valmistuu kokonaisuudessaan vuoden 2020 lopulla ja se otetaan käyttöön vuoden 2021 alussa.

Tilaus kirjattiin vuoden 2015 viimeiselle neljännekselle.

Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/tiedotteet julkaistuja uutisia KONEen saamista tilauksista:

5.6.2014: KONEelle tilaus maailman korkeimpaan rakennukseen, Kingdom Toweriin Saudi-Arabiassa
1.10.2013: KONEen ensimmäinen KONE UltraRope(TM)-hissi asennettu Singaporen Marina Bay Sandsiin (englanniksi)
10.6.2013: KONE UltraRope - teknologinen läpimurto korkeiden rakennusten hisseihin

Lisätiedot:
Projektijohtaja Erkki Palonen, Posiva Oy, p. 050 380 8346
Aluejohtaja Mika Rauhala, KONE Hissit Oy, media@kone.com p. 040 570 2026

KONE yrityksenä
KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. Tavoitteenamme on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. KONE tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita, automaattiovia ja integroituja ratkaisuja parantamaan käyttäjäkokemusta rakennuksissa ja niiden välillä. KONEen palvelut kattavat rakennuksen koko elinkaaren, alkaen suunnittelupalveluista aina laitteiden huoltoon, korjauksiin ja modernisointiin. Vuonna 2014 KONEen liikevaihto oli 7,3 miljardia euroa, ja vuoden 2014 lopulla henkilöstömäärä oli yli 47 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle