KONEelle lisätilauksia Zhengzhoun metrolinjaan Kiinassa

Lehdistötiedotteet Julkaistu 09.03.2018

KONE Oyj, lehdistötiedote, 9.03.2018



KONE on saanut tilauksen Zhengzhoun metrolinjan 2 laajennuksen toiseen vaiheeseen sekä Zhengzhoun lähiömetrolinjan toiseen vaiheeseen Kiinan Henanin provinssin pääkaupungissa. KONE toimitti Zhengzhoun metrolinjaan laitteita myös metrolinja 1:n rakennusvaiheessa ja metrolinja 2:n laajennuksen ensimmäisessä vaiheessa.

KONE sujuvoittaa Zhengzhoussa kaupunkilaisten liikkumista toimittamalla metroprojektiin 64 KONE TransitMaster(TM)  liukuporrasta, 13 KONE MonoSpace®  hissiä ja kaksi KONE MiniSpace(TM)  hissiä. Laitteiden päivittäinen käyttäjämäärä tulee olemaan noin 290 000 projektin valmistuttua kuluvan vuoden lopussa.

Zhengzhoun metrolinja 2:n laajennuksen toisessa vaiheessa rakennetaan noin 10 kilometriä rataa, ja linja kulkee koko matkan maan alla.

"Meille on kunnia saada osallistua Zhengzhoun metron rakentamiseen aikaisempien toimitustemme lisäksi. Zhengzhou on nopeasti kasvava kaupunki, ja metrolla on tärkeä asema ihmisten päivittäisessä liikkumisessa", sanoo KONEen Kiinan aluejohtaja William B. Johnson.

Projektin päärakennuttajana ja -urakoitsijana toimii Zheng Zhou Rail Transit Co., Ltd. Hankkeen arkkitehtinä toimii China Railway Er Yuan Engineering Group Co. Ltd.

Tilaus kirjattiin vuoden 2017 neljännelle neljännekselle.

Lisätiedot
Liisa Kivelä, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4330, media@kone.com

Lue lisää
Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/tiedotteet julkaistuja lehdistötiedotteita: 
22.12.2017: KONEelle tilaus infrastruktuuriprojektiin Zhengzhoussa Kiinan Henain provinssissa
25.10.2016: KONEelle tilaus Xi'anin metron laajennukseen Kiinassa
26.08.2016: KONEelle tilaus Chongqingin metron laajennukseen Kiinassa
11.01.2016: KONEelle tilaus Zhengzhoun metron laajennukseen

KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2017 KONEen liikevaihto oli 8,9 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 55 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

United States

Siirry paikalliselle sivustolle