KONEelle tilaus Leadenhall Buildingiin Lontooseen

Lehdistötiedotteet Julkaistu 10.09.2007

KONE on sopinut British Land -yhtiön kanssa kaikkien hissien ja liukuportaiden suunnittelusta, toimituksesta ja asennuksesta Leadenhall Buildingiin Lontooseen.

Rogers Stirk Harbour & Partnersin suunnittelema 225 metrin korkuinen pilvenpiirtäjä on valmistuttuaan Lontoon pankki- ja rahoitusalan keskuksen eli Lontoon Cityn korkein rakennus.

“Olemme erittäin ilahtuneita, että British Land, yksi Euroopan arvostetuimmista kiiteistöyhtiöistä, on jälleen kerran valinnut KONEen yhteistyökumppanikseen yhteen näyttävimmistä projekteistaan. Paikallinen tiimimme on menestynyt hyvin ja asiakkaidemme luottamus kasvaa jatkuvasti”, toteaa Noud Veeger, KONEen Keski- ja Pohjois-Euroopan toiminnoista vastaava aluejohtaja.

Leadenhall Buildingiin asennetaan 29 hissiä ja 3 liukuporrasta. Asennettavista hisseistä 22 on rakennuksen ulkoseinällä kulkevia lasisia näköalahissejä, jotka kulkevat jopa nopeudella 8,0 m/s ja joiden matkustusetäisyys on noin 220 metriä. Laitteiden asennukset aloitetaan heinäkuussa 2009 ja niiden ennustetaan valmistuvan vuoden 2010 joulukuussa.

Leadenhall Buildingin kapeneva rakenne on luonteva profiili korkealle pilvenpiirtäjälle ja antaa rakennukselle omalaatuisen ulkonäön, joka erottaa sen Lontoon muista pilvenpiirtäjistä. Leadenhall Buildingin profiili muistuttaa samalla ankkuria, joka kiinnittää rakennuksen tukevasti maaperään.

Leadenhall Building on jatkoa KONEeen aiemmille Lontoon Cityn projekteille, 201 Bishopsgate and The Broadgate Tower -projekteille, joissa KONE on toiminut yhteistyössä British Land -yhtiön kanssa. Broadgate Toweriin asennetaan maailman ensimmäiset kohdekerrosohjauksella toimivat kaksoiskorihissit, joiden asennusten on tarkoitus valmistua keväällä 2008.

KONE yrityksenä

KONE on yksi maailman johtavista hissi- ja liukuporrasyhtiöistä. Se tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä ja liukuportaita sekä monipuolisia ratkaisuja niiden kunnossapitoon ja modernisointiin. KONE huoltaa myös rakennusten automaattiovia. Vuonna 2006 KONEen liikevaihto oli 3,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 29 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan OMX:n Pohjoismaisessa Pörssissä Helsingissä.

www.kone.com

Lisätietoja:

Minna Mars, viestintäjohtaja, puh. 0204 75 4501 tai 050 384 9440

2007-09-10 KONEelle tilaus Leadenhall Buildingiin Lontooseen

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle