KONEen hallitus päätti uudesta optio-ohjelmasta

Pörssitiedotteet Julkaistu 20.12.2013

KONE Oyj, pörssitiedote, 20. joulukuuta 2013 klo 12.30

KONE Oyj:n hallitus on 20. joulukuuta 2013 päättänyt varsinaisen yhtiökokouksen 1. maaliskuuta 2010 antamaan valtuutukseen perustuen optio-oikeuksien antamisesta noin 530 henkilölle maailmanlaajuisesti. Optio-oikeuksilla kannustetaan konsernin avainhenkilöitä pitkäjänteiseen työntekoon omistaja-arvon kasvattamiseksi ja pyritään vahvistamaan heidän sitoutumistaan yritykseen tarjoamalla kansainvälisesti kilpailukykyinen kannustinjärjestelmä. Optio-ohjelman piiriin eivät kuulu KONE Oyj:n hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja, johtokunnan jäsenet eivätkä muut sellaiset avainhenkilöt, jotka ovat mukana muissa osakepohjaisissa kannustinohjelmissa kuin optio-ohjelmissa.

Optio-oikeudet merkitään tunnuksella 2014 ja niitä annetaan yhteensä enintään 1 500 000 kappaletta. Kullakin optio-oikeudella voi merkitä yhden (1) KONE Oyj:n B-sarjan uuden tai yhtiön hallussa olevan oman osakkeen. Optio-oikeuksien perusteella merkittävien B-sarjan osakkeiden osuus on enintään 0,3 prosenttia yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeiden merkintäaika optio-oikeudella 2014 on 1.4.2016 - 30.4.2018. Osakkeiden merkintäaika alkaa kuitenkin vain, jos KONE-konsernin tilikausien 2014-2015 taloudellinen kehitys on yhtiön hallituksen kokonaisarvion perusteella vähintään yhtä hyvä kuin KONEen merkittävimmillä kilpailijoilla keskimäärin. Jos edellä mainittu edellytys ei toteudu, optio-oikeudet raukeavat hallituksen harkinnan mukaan ja hallituksen päättämässä laajuudessa ja tavalla optio-oikeuksien ehtojen mukaisesti. Osakkeen merkintähinta optio-oikeudella on 31,80 euroa osakkeelta, minkä lisäksi merkintähintaa alennetaan ehtojen mukaisissa tapauksissa, muun muassa ennen osakkeiden merkintää tapahtuvien osingonjakojen määrällä.

Optio-ohjelman 2014 ehdot ovat kokonaisuudessaan liitteenä sekä nähtävissä KONEen internetsivuilla.

Lisätietoja KONEen palkitsemisjärjestelmistä on saatavilla KONEen internetsivuilla osoitteessa www.kone.com osiossa "Sijoittajat - Hallinnointiperiaatteet".

Lisätietoja:

Jukka Ala-Mello, hallituksen sihteeri, puh. 0204 75 4226

Lähettäjä:

KONE Oyj

Jukka Ala-Mello         
Hallituksen sihteeri
   
Anne Korkiakoski
Markkinointi- ja viestintäjohtaja

KONE yrityksenä

KONE kuuluu alansa johtaviin yrityksiin ja tarjoaa asiakkailleen edistyksellisiä hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä monipuolisia ratkaisuja niiden huoltoon ja modernisointiin. Eri asiakasryhmien tarpeiden ymmärtäminen on ohjannut yhtiön toimintaa jo sadan vuoden ajan. KONEen tavoitteena on tarjota paras käyttäjäkokemus kehittämällä ja toimittamalla ratkaisuja, jotka mahdollistavat ihmisten liikkumisen rakennuksissa sujuvasti, turvallisesti, mukavasti ja viivytyksettä yhä enemmän kaupungistuvassa ympäristössä. Vuonna 2012 KONEen liikevaihto oli 6,3 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 40 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.

www.kone.com

KONE 2014 optioehdot


Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle