Sisäpiiritieto: Philippe Delorme nimitetty KONE Oyj:n toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2024 alkaen

Pörssitiedotteet Julkaistu 25.10.2023

KONE Oyj, sisäpiiritieto, 25. lokakuuta 2023 klo 12.00

Sisäpiiritieto: Philippe Delorme nimitetty KONE Oyj:n toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2024 alkaen

KONEen hallitus on nimittänyt Philippe Delormen, s. 1971, maisteri, MBA, KONE Oyj:n toimitusjohtajaksi 1. tammikuuta 2024 alkaen. Philippe seuraa tehtävässään Henrik Ehrnroothia, joka jatkaa yhtiön neuvonantajana maaliskuun 2024 loppuun saakka tukeakseen uutta toimitusjohtajaa tehtävien siirrossa ja perehdytyksessä. 

Philippe Delorme siirtyy KONEelle Schneider Electriciltä, missä hänelle on kertynyt yli 25 vuotta kokemusta yritysjohtamisesta. Viimeisimpänä hän työskenteli Schneider Electricin Euroopan liiketoimintojen johtajana, ja tätä ennen useissa strategian, teknologian ja operatiivisen toiminnan avainrooleissa, sekä myynnin tehtävissä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Hän oli Schneider Electricin johtoryhmän jäsen vuosina 2009-2023.

"Philippe on ansioitunut johtaja, jolla on vahvaa liiketoimintaosaamista. Olen varma, että hänen intohimonsa teknologiaa ja vastuullisuutta kohtaan yhdistettynä laajaan kokemukseen eri liiketoiminnan tehtävistä sekä kansainväliseen taustaan antavat hänelle vahvat valmiudet kehittää KONEtta eteenpäin yhdessä johtokunnan kanssa," sanoo Antti Herlin, KONEen hallituksen puheenjohtaja. "Haluan myös kiittää jälleen Henrikiä hänen merkittävästä panoksestaan KONEen hyväksi viimeisen vuosikymmenen aikana." 

"Olen hyvin innoissani päästessäni aloittamaan työskentelyn KONEella, joka on globaali johtaja hissi- ja liukuporrasalalla, ja kiitän Antti Herliniä sekä KONEen hallitusta minulle annetusta luottamuksesta. Henrik on rakentanut toimikautenaan KONEella yhdessä kollegojensa kanssa vaikuttavan perinnön, jota olen ylpeä voidessani jatkaa ja kehittää seuraavalle tasolle. KONEen strategia ja uusi toimintamalli muodostavat vankan perustan, josta jatkaa kilpailukykymme ja markkina-asemamme vahvistamista. Odotan yhteistyötä koko KONEen tiimin kanssa vahvistaaksemme tavoitettamme tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olen varma, että yhdessä parannamme edelleen asiakkaille tuottamaamme arvoa, ja jatkamme vastuullista, markkinoita nopeampaa ja kannattavaa kasvua, hyödyntäen innovaatioita ja digitaalisia teknologioita erottautumisen avaintekijöinä," sanoo tuleva toimitusjohtaja Philippe Delorme.

Lisätiedot:
Natalia Valtasaari, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 0204 75 4705

Mediatiedustelut:
Hanna Rutanen, viestintäjohtaja, puh. 041 507 1361

Lähettäjä:

KONE Oyj

Johannes Frände
lakiasiainjohtaja, hallituksen sihteeri

KONE yrityksenä

KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Toimitamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2022 KONEen liikevaihto oli 10,9 miljardia euroa, ja vuoden 2022 lopulla henkilöstömäärä oli yli 60 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

www.kone.com

Ansioluettelo Philippe Delorme


Philippe Delorme


Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle