KONE kasvaa Intian markkinoilla

Lehdistötiedotteet Julkaistu 17.08.2004

KONE on allekirjoittanut sopimuksen johtavan intialaisen elektroniikkayhtiön Bharat Bijlee Limitedin (BBL) hissien myynti- ja huoltoliiketoiminnan ostosta ja vahvistaa näin merkittävästi asemiaan Intian kasvavilla hissi- ja liukuporrasmarkkinoilla.

Maan vaurastumisen ja kaupungistumisen myötä Intiasta odotetaan tulevaisuudessa yhtä merkittävimmistä kasvu-alueista hissi- ja liukuporrastoiminnalle. Kun BBL:n toiminnot liitetään KONEeseen, yhtiön markkinaosuus Intiassa nousee lähes 30 prosenttiin.

BBL:n huoltokannassa on noin 5 000 hissiä ja se myy vuosittain noin 800 uutta laitetta. BBL:n hissi- ja liukuporrasliiketoiminnan liikevaihto 31. maaliskuuta 2004 päättyneeltä tilikaudelta oli lähes 12 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 460.

KONE on toiminut Intiassa jo vuodesta 1991. Maankattavan palveluverkoston lisäksi KONEella on Intiassa globaali ohjelmistokehitykseen erikoistunut tutkimus- ja tuotekehitysyksikkö sekä tuotantoa paikallisille markkinoille.

Yrityskauppa vaatii toteutuakseen tarvittavat hyväksynnät Intian viranomaisilta.

Lähettäjä:

KONE Oyj

Tapio Hakakari
johtaja, hallituksen sihteeri

Minna Mars
viestintäjohtaja

Lisätietoja:
Klaus Cawén, johtaja, puh. 0204 75 4492

KONE on globaali palvelu- ja konepajayritys, joka on erikoistunut ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Se koostuu kahdesta liiketoimintaryhmästä, jotka ovat KONE Hissit ja liukuportaat ja Kone Cargotec. KONE Hissit ja liukuportaat myy, valmistaa, asentaa, huoltaa ja modernisoi hissejä ja liukuportaita sekä huoltaa rakennusten automaattiovia. Kone Cargotec toimittaa tuotteita ja ratkaisuja helpottamaan tavaroiden siirtelyä ja kuormaamista. KONEen B-osake on listattu Helsingin Pörssissä.

www.konecorp.com

2004-08-17 KONE kasvaa Intian markkinoilla

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle