Lehdistötiedote
4. elokuuta 2026

KONE toimittaa People Flow® -ratkaisut Vista-rakennukseen Lontoon South Bankissa. Hanke muuttaa entisen ITV Television Centren tontin monipuoliseksi kohteeksi, joka yhdistää toimistoja, kulttuuritiloja ja julkisia alueita.
"Vistan kaltaiset monikäyttöiset rakennukset vaativat luotettavia, tehokkaita ja kestäviä People Flow -ratkaisuja", sanoo KONEen Euroopan-liiketoiminnasta vastaava johtaja Karla Lindahl. "Olemme ylpeitä voidessamme olla mukana tässä merkittävässä hankkeessa, joka tuo uusia toimistoja, kulttuuria sekä julkisia tiloja yhteen Lontoon elinvoimaisimmista kaupunginosista."
Kohteen rakennuttaa Mitsubishi Estate London yhdessä CO-RE:n kanssa, ja urakoitsijana toimii Multiplex Construction Europe. Hankkeeseen kuuluu kaksi toimistorakennusta. Niitä yhdistää kuusikerroksinen pohjaosa, jonka katolla on suuri puutarha. Eteläisessä toimistorakennuksessa on 26 kerrosta ja jokivarren rakennuksessa 13 kerrosta. Jälkimmäisen katolla on yleisölle avoin ravintola ja terassi. Noin 40 prosenttia alueesta tule olemaan julkista tilaa, kuten uusia aukioita ja kävelyreittejä. Hanke tavoittelee hiilineutraaliutta sekä BREEAM Outstanding- ja WELL Platinum -sertifikaatteja.
KONE toimittaa kohteeseen yhteensä 31 laitetta: KONE MonoSpace® 700 DX -hissejä, KONE UltraRope® -teknologialla varustettuja KONE MiniSpace™ HiRi DX -kaksoiskorihissejä sekä KONE Transys DX -tavarahissejä ja kaksi KONE TravelMaster™ 110 -liukuporrasta. Ratkaisut turvaavat noin 5700 ihmisen sujuvan ja tehokkaan päivittäisen liikkumisen kohteessa.
KONE kirjasi tilauksen vuoden 2026 alussa. Asennuksen on määrä alkaa vuonna 2027 ja valmistua vuoden 2029 puoliväliin mennessä.
Lisätietoja hankkeesta:
https://vista.london/
https://www.linkedin.com/company/vista-london/
Lisätietoja antaa:
Eveliina Linderborg, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. +358 45 172 2151, media@kone.com.
Lue lisää:
https://www.kone.com/global/fi/uutishuone/tiedotteet.html
KONE yrityksenä
Me KONEella uskomme, että meillä on tärkeä rooli kaupunkien tulevaisuuden muokkaamisessa. Olemme yksi alamme johtavista yrityksistä, ja autamme päivittäin kahta miljardia ihmistä liikkumaan turvallisesti, sujuvasti ja saumattomasti älykkäissä ja kestävän kehityksen mukaisissa rakennuksissa ja kaupungeissa. Vuonna 2025 KONEen liikevaihto oli 11,2 miljardia euroa, ja vuoden lopulla KONEella työskenteli reilut 60 000 ihmistä lähes 70 maassa. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.