Forbes listasi KONEen yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä

Lehdistötiedotteet Julkaistu 01.06.2018



KONE Oyj, lehdistötiedote, 1.6.2018

KONE on jälleen kerran listattu yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä Forbesin toimesta. Kyseessä on kahdeksas kerta kun Forbes listaa yrityksiä niiden innovatiivisuuden ja luovuuden mukaan. Tänä vuonna KONE ylsi sijalle 59 ja se on eurooppalaisista yrityksistä sijalla 7, pohjoismaisista yrityksistä sijalla 1. KONE on ainut hissi- ja liukuporrasalan yritys joka pääsi listalle.

"Olemme ylpeitä sijoittumisestamme tällä innovatiivisten yritysten listalla. Meneillään oleva teknologinen murros ja asiakkaiden muuttuvat odotukset ovat saaneet meidät miettimään uusia ja innovatiivisia tapoja tarjota asiakkaillemme lisäarvoa, ja olemme myös pystyneet erottautumaan kilpailijoista", sanoo KONEen toimitusjohtaja Henrik Ehrnrooth. "Kaupungistuminen tuo mukanaan uusia tarpeita rakennuksille ja infrastruktuurille ja olen innoissani siitä, mitä kaikkea me KONEella voimme innovoida yhdessä asiakkaidemme kanssa luodaksemme uusia kokemuksia näissä kaupunkiympäristöissä."

Yksi KONEen viimeaikaisista innovaatioista on 24/7 Connected Services -palvelu, jossa uusinta teknologiaa hyödyntäen turvallisuus, läpinäkyvyys ja ennustettavuus nousevat uudelle tasolle hissien ja liukuportaiden huollossa. Palvelun avulla laitteita pystytään monitoroimaan reaaliaikaisesti ja viat pystytään ennaltaehkäisemään. Aikaisemmin tänä vuonna KONE myös esitteli uuden digitaalisen alustansa, jonka avulla yritys voi luoda integroituja ja räätälöityjä ratkaisuja asiakkailleen ja näin muuttaa ihmisten liikkumiseen liittyviä kokemuksia rakennuksissa ja kaupungeissa. Yrityksen innovatiivinen, hiilikuitua hyödyntävä KONE UltraRope® -nostoteknologia puolestaan mahdollistaa jopa kilometrin mittaisen hissimatkan, poistaen muun muassa perinteisten teräsköysien painoon liittyviä esteitä.

Forbes-lehden listaus perustuu niin sanottuun "Innovation Premium" -mittariin, joka on yrityksen markkina-arvon ja kassavirran nettonykyarvon erotus. Lista maailman innovatiivisimmista yrityksistä löytyy Forbesin verkkosivulta.

Lisätiedot:
Liisa Kivelä, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4330, media@kone.com

Lue lisää:
Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/fi/uutiset-ja-taustat/tiedotteet/ julkaistuja lehdistötiedotteita:

1.3.2018: KONE esittelee uuden digitaalisen alustan ja uudistaa tuote- ja palveluvalikoimaansa
30.1.2018: KONEelle UltraRope-tilaus Karlatornetiin, Pohjoismaiden korkeimpaan rakennukseen
8.2.2017: KONE mullistaa hissien kunnossapidon uusilla räätälöitävillä KONE Care(TM) -palveluilla ja älykkäillä 24/7 Connected Services -palveluilla


KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2017 KONEen liikevaihto oli 8,9 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 55 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle