Forbes listasi KONEen yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä kuudetta kertaa peräkkäin

Lehdistötiedotteet Julkaistu 02.09.2016

KONE Oyj, lehdistötiedote, 2.9.2016

Talouslehti Forbes on listannut KONEen yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä. KONE on kuudetta kertaa mukana 100:n yrityksen listauksessa, tällä kertaa sijalla 56. Eurooppalaisista yrityksistä KONE on kahdeksantena. KONE on listalla myös ainoa hissi- ja liukuporrasalan yritys.

"Olemme jälleen kerran ylpeitä tästä sijoituksesta. Markkinat ja teknologia ovat muuttuneet, ja niiden myötä olemme kartoittaneet uusia kasvualueita ja solmineet uusia kumppanuuksia," sanoo KONEen teknologiajohtaja Tomio Pihkala. "Kaupungistuminen ja digitalisaatio ohjaavat voimakkaasti KONEen innovaatiotoimintaa. Haluamme luoda lisäarvoa asiakkaillemme ja yhteiskunnalle laajemmin, ja tänä vuonna perustamamme teknologia- ja innovaatioyksikkö sekä yhteistyömme IBM:n ja muiden kumppaneidemme kanssa tukevat tämän tavoitteen saavuttamista.

Innovaatiot ovat olleet KONEen liiketoiminnan keskiössä vuosikymmeniä. Esimerkkejä niistä ovat muun muassa korkeaan rakentamiseen tarkoitettu hissin nostoteknologia KONE UltraRope®, sekä People Flow Intelligence -ratkaisut, joiden ansiosta rakennuksissa liikkuminen on entistä sujuvampaa ja älykkäämpää.

Forbes-lehden listaus perustuu niin sanottuun "Innovation Premium" -mittariin, joka on yrityksen markkina-arvon ja kassavirran nettonykyarvon erotus.

Lista maailman innovatiivisimmista yrityksistä löytyy Forbesin verkkosivulta.

Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/tiedotteet julkaistuja lehdistötiedotteita:
19.2.2016: KONE yhteistyöhön  IBM:n kanssa teollisen internetin ja analytiikan alueella
17.9.2015: KONE perustaa uuden teknologia- ja innovaatioyksikön

Lisätiedot:

Liisa Kivelä, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4330, media@kone.com

KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2015 KONEen liikevaihto oli 8,6 miljardia euroa ja vuoden 2015 lopulla henkilöstömäärä oli lähes 50 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle