KONEelle jälleen tunnustusta CDP:ltä – mukana Supplier Engagement Leaderboard -listalla

Lehdistötiedotteet Julkaistu 04.02.2020

KONE Oyj, lehdistötiedote, 4.2.2020



KONE on mukana CDP 2019 Supplier Engagement Leaderboard -listalla, jolle pääsi paras kolme prosenttia kaikista CDP:n arvioimista yrityksistä. Aiemmin tänä vuonna KONE pääsi ainoana hissi- ja liukuporrasalan toimijana myös CDP:n arvostetulle A-listalle osoituksena toimenpiteistä päästöjen vähentämiseksi, ilmastoriskien torjumiseksi ja vähähiilisen talouden kehittämiseksi.

"Nykypäivänä yritysten on oltava entistä paremmin perillä myös epäsuorista vaikutuksistaan ja työskenneltävä jatkuvasti vähentääkseen ilmastoriskejä sekä tartuttava vähähiilisiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Olemme iloisia pääsystämme CDP:n Supplier Engagement Leaderboard -listalle. Se on tunnustus KONEen johtavasta toiminnasta toimittajiemme sitouttamiseksi", sanoo KONEen ympäristöjohtaja Hanna Uusitalo.


KONE tekee yhteistyötä noin 19 000 toimittajan kanssa, jotka toimittavat raaka-aineita, valmistavat komponentteja ja moduuleja, tuottavat logistisia palveluita sekä asentavat yhtiön tuotteita. Vastuullisena yrityskansalaisena ja liikekumppanina KONE on sitoutunut edistämään koko arvoketjun kehitystä. Ympäristöasiat ja kestävä kehitys ovat osa KONEen eettistä ohjesääntöä toimittajille.

CDP on voittoa tavoittelematon kansainvälinen järjestö, joka ylläpitää johtavaa globaalia ympäristövaikutusten raportointijärjestelmää. CDP arvioi yli 4 800 yritystä ja antoi niille toimittajien sitouttamisesta arvosanan, joka perustuu CDP 2019 -ilmastonmuutoskyselyn hallinnointia, tavoitteita, epäsuoria (scope 3) päästöjä ja arvoketjun sitouttamista koskeviin kysymyksiin sekä ilmastonmuutoksen torjuntaa koskevaan kokonaisarvosanaan. Vuoden 2019 Leaderboard-listalle pääsi 159 yritystä.

Supplier Engagement Leaderboard on jatkoa CDP:n uusimmalle toimitusketjuja koskevalle raportille, Changing the Chain, joka osoitti toimitusketjun ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan valtavan potentiaalin. Raportissa todettiin, että CDP:n kanssa yhteistyötä tekevät suuryritykset voivat leikata päästöjä jopa gigatonnin verran, jos ne kannustavat toimittajiaan lisäämään uusiutuvan energian keskimääräistä osuutta 20 prosenttiyksiköllä.

Vuonna 2019 yli 8 400 yritystä raportoi 125 merkittävän hankintaorganisaation ja 525 sijoittajan pyynnöstä ympäristötietojaan CDP:n kautta. Näiden organisaatioiden hankintojen arvo oli 3,6 miljardia ja sijoittajien hallinnoimien varojen arvo oli 96 miljardia Yhdysvaltain dollaria.


Lisätiedot: 
Hanna Rutanen, viestintäjohtaja, ulkoinen viestintä, KONE Oyj, puh. +358 41 507 1361, media@kone.com
Hanna Uusitalo, ympäristöjohtaja, KONE Oyj, puh. +358 50 533 3177



Lue lisää: 
CDP 2019 Supplier Engagement Leaders -listaus kokonaisuudessaan (englanniksi)
KONEen yritysvastuuraportti 2018 (PDF)
Yritysvastuusivustomme
KONEen eettinen ohjesääntö jakelijoille


Aikaisemmin osoitteessa https://www.kone.com/fi/uutiset-ja-taustat/tiedotteet/ julkaistuja tiedotteita: 
22.1.2020: KONEelle tunnustusta CDP:ltä ja Corporate Knightsilta toiminnan vastuullisuudesta 
23.1.2019: KONE on maailman vastuullisimpien yritysten joukossa Corporate Knightsin listauksessa
23.1.2019: KONE jälleen CDP-ilmastoraportoinnin huippua "A-" -luokituksella 
12.10.2018: Talouslehti Forbes on listannut KONEen yhdeksi maailman parhaista työnantajista 



KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2019 KONEen liikevaihto oli 10 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli noin 60 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

United Kingdom

Siirry paikalliselle sivustolle