KONE avaa uudistetun hissilaboratorionsa Tytyrissä - maailman pisin testikuilu ulottuu 350 metrin syvyyteen

Lehdistötiedotteet Julkaistu 29.03.2017

KONE Oyj, lehdistötiedote, 29.3.2017



KONE on avannut hissien testilaboratorionsa Tytyrissä mittavan laajennusurakan jälkeen. Testilaboratorio sijaitsee toiminnassa olevan kalkkikaivoksen uumenissa ja ulottuu enimmillään 350 metriin syvyyteen. KONE testaa maailman pisimmässä hissien testikuilussa lähinnä pilvenpiirtäjiin suunnattuja innovaatioita ja teknologioita. Niistä yksi esimerkki on mullistava hiilikuituun perustuva KONE UltraRope® -nostoteknologia.

Hissejä voidaan testata laboratoriossa äärimmäisissä, tavanomaisiin rakennuksiin verrattuna paljon vaativimmissa olosuhteissa. Kuilujen syvyys merkitsee, että hissien testausnopeudet voivat olla jopa 70 km/h, eli noin 19 metriä sekunnissa tavanomaisilla kiihdytysnopeuksilla. Vapaan pudotuksen testeissä saavutetaan jopa 90 km/h:n nopeus, mikä tarkoittaa noin 26 metriä sekunnissa.

Tytyrin laajennetussa testilaboratoriossa on 11 hissikuilua, joiden yhteispituus on 1,6 kilometriä. Kuiluista seitsemässä testataan super- ja megakorkeiden rakennusten hissejä,  ja neljässä keskikorkeiden ja matalien rakennusten hissejä. Monipuolisuuden ansiosta KONEella on valmiudet testata useita erilaisia hissiratkaisuja eri olosuhteissa. Ajomukavuuden ja aerodynamiikan kehittyneiden analyysien lisäksi KONE pystyy kehittämään myös muita huippuinnovaatioita, kuten robottiavusteisia järjestelmiä nopeuttamaan hissiasennuksia ja parantamaan entisestään ajomukavuutta.

"Tytyrissä voimme venyttää hissifysiikan lakeja paremmin kuin missään muualla maailmassa. Voimme tehdä äärimmäisiä testejä, kuten pudottaa 10 000 kiloa painavan hissiraamin lähes 200-metriseen kuiluun ja testata turvallisuuslaitteiden suorituskykyä vapaassa pudotuksessa", sanoo KONEen teknologiajohtaja Tomio Pihkala.

"Me KONEella olemme muuttaneet koko alaa teknologisilla läpimurroillamme. Rakennuksista tulee entistä korkeampia uusien materiaali-innovaatioiden myötä, ja me pystymme jo nyt simuloimaan tulevaisuuden rakennusten vaatimuksia. Meillä on maailman korkein hissien testikuilu, ja me tuomme yhteen muotoilun, suunnittelun ja teknologian. Ratkaisuillamme voimme täyttää asiakkaidemme korkean rakentamisen tarpeet, ja jopa ylittää heidän odotuksensa."

KONE avasi testilaboratorionsa Tytyrissä vuonna 1997. Nykyisin se on osa yhtiön Suomen, Italian, Kiinan, Yhdysvaltojen, Meksikon ja Intian T&K-yksiköissä toimivaa testilaboratorioverkostoa.

Tytyrin T&K-tiimi tekee tiivistä yhteistyötä KONEen Hyvinkäällä ja Kunshanissa toimivien high-rise -laboratoriotiimien kanssa. Kunshanissa vuoden 2015 lopussa avattu, 235,6 metriä korkea testitorni on yksi maailman korkeimmista.

Lue lisää
KONEen korkean rakentamisen testilaboratoriot 
KONE UltraRope®
Rakennustyönaikainen KONE JumpLift  hissi

Kuvia löytyy KONEen kuvapankista  

Aikaisemmin osoitteessa www.kone.com/tiedotteet julkaistuja uutisia KONEen saamista tilauksista:
13.10.2016: Kiinan ensimmäinen KONE UltraRope® Pekingin korkeimpaan rakennukseen China Zuniin
02.09.2016: Forbes listasi KONEen yhdeksi maailman innovatiivisimmista yrityksistä kuudetta kertaa peräkkäin
16.03.2016: KONEelle tilaus Australia 108  luksuskerrostaloon Melbournessa
02.04.2015: KONEelle tilaus Pekingin korkeimpaan rakennukseen
22.12.2015: KONE toimittaa henkilöhissin Posivan loppusijoituslaitoksen maanalaiseen kuiluun
05.06.2014: KONEelle tilaus maailman korkeimpaan rakennukseen, Kingdom Toweriin Saudi-Arabiassa

Lisätiedot:
Liisa Kivelä, viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4330, media@kone.com

KONE yrityksenä
KONEen tavoitteena on tehdä kaupungeista parempia paikkoja elää. Olemme alallamme yksi maailman johtavista yrityksistä. Valmistamme hissejä, liukuportaita ja automaattiovia sekä tarjoamme ratkaisuja laitteiden huoltoon ja modernisointiin rakennusten koko elinkaaren ajan. Teemme ihmisten liikkumisesta korkeammissa ja älykkäämmissä rakennuksissa turvallista, mukavaa ja luotettavaa. Vuonna 2016 KONEen liikevaihto oli 8,8 miljardia euroa, ja vuoden lopulla henkilöstömäärä oli yli 52 000. Yhtiön B-sarjan osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kone.com

Jaa tämä sivu

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

United States

Siirry paikalliselle sivustolle