KONE myy Nordkalkin suomalaiselle sijoittajaryhmälle

Pörssitiedotteet Julkaistu 04.12.2002

KONE-konserniin kuuluva Partek Oyj Abp ja NK-Holding Oy Ab ovat 3.12.2002 allekirjoittaneet sopimuksen, jonka mukaan Partek myy tytäryhtiönsä Nordkalk Oyj Abp:n koko osakekannan NK-Holdingille.

NK-Holding on suomalaisen sijoittajaryhmittymän perustama yhtiö, jonka omistajiin kuuluvat Ahlström Capital Oy (27,8 %), CapMan Oyj:n hallinnoimat/neuvomat rahastot (27,8 %) sekä ryhmä institutionaalisia sijoittajia. Nordkalkin myynnistä järjestettiin kansainvälinen tarjouskilpailu.
Tehdyn sopimuksen mukaan yhtiöstä maksettava kauppahinta on vähemmistöosuuksien vähentämisen jälkeen 270 miljoonaa euroa. Kauppahinnasta vähennetään Nordkalkin liikkeelle laskema listautumisehtoinen 100 miljoonan euron pääomalaina ja yhtiön korolliset nettovelat. Osakkeista maksettavaksi kauppahinnaksi arvioidaan 140 miljoonaa euroa. Lopullinen kauppahinta määräytyy Nordkalkin tilikauden 2002 tilinpäätöksen perusteella. Yrityskauppa vaatii toteutuakseen mm. kilpailuviranomaisten hyväksynnän.
Omistajanvaihdoksella ei ole vaikutusta Nordkalkin toimintaan, asiakassuhteisiin tai henkilöstön asemaan.
Nordkalkin myynti on osa KONEen julkaisemaa Partek-strategiaa, jonka yhtenä tavoitteena on Partekin ydinliiketoimintoihin kuulumattomien osien myynti. Kauppa arvioidaan saatavan päätökseen alkuvuonna 2003. Toteutuessaan kauppa pienentää KONEen korollisia nettovelkoja ja pääomalainasta johtuvia vastuita kauppasummaa (270 MEUR) vastaavalla määrällä. KONE konsernin tase pienenee noin 300 miljoonaa euroa.
Kaupan toteutuessa Nordkalkin vuonna 1999 liikkeeseen laskeman pääomalainan velkakirjan haltijoille syntyy oikeus vaatia lainan takaisinmaksua lainaehtojen mukaisesti.
Tiedotustilaisuus
Ostaja järjestää kauppaa koskevan tiedotustilaisuuden, joka pidetään keskiviikkona 4.12. klo 11.00 Helsingissä, Palacen konferenssisalissa, Eteläranta 10, 10. kerros.
Lähettäjä:
KONE Oyj
Tapio Hakakari
hallituksen sihteeri
Outi-Maria Liedes
viestintäjohtaja
Lisätietoja:
Kari Heinistö, varatoimitusjohtaja, KONE Materials Handling,
puh. 0204 55 4252
Christer Sundström, toimitusjohtaja, Nordkalk, puh. 0204 55 6548
Outi-Maria Liedes, viestintäjohtaja, KONE, puh. 0204 55 4292
Nordkalk on Pohjois-Euroopan johtava korkealaatuisten kalkkikivipohjaisten tuotteiden valmistaja, jonka tuotteita käytetään mm. teräs-, sellu- ja paperiteollisuudessa sekä ympäristönhoidossa ja maataloudessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2001 oli 215,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 24,1 miljoonaa euroa. Nordkalkin vuoden 2002 tammi-syyskuun liikevaihto oli 186,9 miljoonaa euroa ja liikevoitto 26,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 1300 työntekijää 30 paikkakunnalla mm. Suomessa, Ruotsissa, Puolassa ja Virossa.
KONE on globaali palvelu- ja konepajayritys, joka on erikoistunut ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Yhtiön liikevaihto on 5,6 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 35 000. KONEen B-osake on listattu Helsingin Pörssissä.
www.kone.com
www.nordkalk.com

2002-12-04 KONE myy Nordkalkin suomalaiselle sijoittajaryhmälle

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle