Yhdysvaltain Kilpailuviranomainen hyväksyy KONEen Partek-kaupan

Pörssitiedotteet Julkaistu 13.08.2002

TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA YHDYSVALLOISSA, JAPANISSA, KANADASSA TAI AUSTRALIASSA
Yhdysvaltain kilpailuviranomainen Federal Trade Commission on 5.8.2002 hyväksynyt KONEen Partek-kaupan. Näin ollen sekä Euroopan Unionin että Yhdysvaltain kilpailuviranomaiset ovat hyväksyneet KONEen aikomuksen hankkia omistukseensa Partekin koko osakekanta sekä osakkeisiin osakeyhtiölain mukaan oikeuttavat arvopaperit.
Tarjouksen toteuttamisen eräänä edellytyksenä on, että KONE saa tarvittavat viranomaisluvat ja niissä mahdollisesti asetetut ehdot ovat KONEen hyväksyttävissä. Edellä mainittujen hyväksyntöjen ohella KONE on päättänyt odottaa myös eräiden muiden keskeisten markkina-alueiden viranomaishyväksyntöjä. Kaikki tarvittavat viranomaishyväksynnät uskotaan saatavan tämän viikon aikana.
KONE julkisti ostotarjouksen Partekin osakkeista ja niihin osakeyhtiölain mukaan oikeuttavista arvopapereista 20.5.2002. Tarjousaika alkoi 18.6.2002 ja päättyy alustavasti 16.8.2002. Sekä Partekin suurimmat osakkeenomistajat että Partekin hallitus yksimielisesti tukevat KONEen tarjousta.
Partekin osakkeenomistajan tai osakkeisiin oikeuttavien arvopapereiden omistajan, joka haluaa hyväksyä tarjouksen, tulee kääntyä omaisuudenhoitajansa puoleen tai vaihtoehtoisesti ottaa yhteyttä Nordea Pankin omaisuuspalvelukonttoriin. Lisätietoja hyväksymismenettelystä antaa Nordea Securities, puhelin (09) 4785 031.
Tarjousasiakirja on saatavilla Helsingin Pörssin HEXGATE–tiedotus- ja neuvontapisteessä osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki sekä järjestäjän, Nordea Securities Corporate Finance Oy:n, rekisteröidystä toimipisteessä, osoitteessa Pohjoisesplanadi 33 A, 00100 Helsinki. Lisäksi tarjousasiakirja on saatavilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n omaisuuspalvelukonttoreissa sekä Internetistä osoitteissa www.nordeasecurities.com ja www.kone.com sekä www.nordea.fi.
Lähettäjä:
KONE Oyj
Tapio Hakakari
hallituksen sihteeri
KONE Finance Oy
Aimo Rajahalme
hallituksen puheenjohtaja
Lisätietoja hyväksymismenettelystä antaa Nordea Securities, puhelin (09) 4785 031.
Tiedotetta ei saa julkistaa tai jakaa kokonaan tai osin Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan tai Japaniin tai näissä maissa.
Tarjousta ei suoraan tai välillisesti tehdä Yhdysvalloissa tai kohdisteta Yhdysvaltoihin, käyttäen postilaitosta tai mitään osavaltioiden välisen tai kansainvälisen kaupan välineitä (sisältäen muun muassa telefaksin, teleksin, puhelimen tai internetin) eikä tarjousta suoraan tai välillisesti tehdä Kanadassa, Australiassa tai Japanissa, eikä sitä myöskään kohdisteta näihin maihin.
www.kone.com

2002-08-13 Yhdysvaltain Kilpailuviranomainen hyväksyy KONEen Partek-kaupan

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle