KONEen hissit alansa ensimmäisinä korkeimpaan energiatehokkuusluokkaan

Lehdistötiedotteet Julkaistu 28.07.2010

KONE Oyj on saanut alansa ensimmäisenä yrityksenä VDI 4707 standardin mukaisen A-energiatehokkuusluokituksen KONE MonoSpace® -hisseilleen*. A-luokka on VDI 4707 -standardin paras mahdollinen energiatehokkuusluokitus. Asiakkaat voivat tilata uuden luokituksen mukaisia hissejä vuoden 2010 viimeisellä neljänneksellä.

VDI-luokitus on Saksan insinööriliiton (Verein Deutscher Ingenieure) laatima toimintaohjeisto, joka on nykyisin käytössä lähinnä Euroopassa, mutta myös muissa maissa eri puolilla maailmaa.

”Tämä merkittävä saavutus lujittaa johtavaa asemaamme energiatehokkaiden hissien suunnittelijana ja valmistajana”, KONEen uuslaiteliiketoiminnan johtaja Heikki Leppänen sanoo. ”Olemme erittäin ylpeitä tästä tärkeästä virstanpylväästä. Se antaa uutta pontta pyrkimyksillemme pienentää rakennusten energiankulutusta eri puolilla maailmaa. Myös asiakkaillemme on tärkeää, että moniin vakiosovelluksiin on nyt saatavana erittäin tehokasta nostoteknologiaa, oli kyse sitten uusista projekteista tai modernisoinneista.”

KONE on pienentänyt hissiensä energiankulutusta merkittävästi hyödyntämällä innovatiivista teknologiaa, kuten regeneratiivisia järjestelmiä, valmiustilaratkaisuja ja LED-valaistusta. Vuonna 2008 KONE ilmoitti pienentävänsä volyymihissiensä energiankulutusta 50 prosenttia vuoteen 2010 mennessä vuoden 2006 volyymihissimalliin verrattuna. Vuonna 2009 KONE toi markkinoille uudet hissit, joiden energiankulutus oli 30 prosenttia edellisiä malleja alhaisempi. Myöhemmin tänä vuonna KONE saavuttaa lopullisesti vuonna 2008 asettamansa tavoitteen vähentämällä volyymihissiensä energiankulutusta vielä 20 prosenttia.

KONE keskittyy myös standardien kehitystyöhön kuten esimerkiksi ISO/DIS 25745 Energy Performance of Lifts and Escalators, jossa määritellään eri teknologioiden ja tuotteiden energiankulutuksen mittaamista ja vertailua koskevat kansainväliset kriteerit.

Lisätietoja KONEen hissien VDI 4707 -standardin mukaisesta energiatehokkuus-luokituksesta voi lukea KONEen vuoden 2009 Yritysvastuuraportin sivulta 30.

Lisää KONEen ekotehokkaista ratkaisuista voi lukea KONEen yritysvastuuosiosta osoitteestawww.kone.com/yritysvastuu.

* Energiatehokkuusluokituksen määritteli saksalainen sertifiointi- ja tarkastusyritys TÜV KONEen koulutuskeskuksessa Saksassa optimoiduissa olosuhteissa.

Lisätietoja:
Anne Korkiakoski, markkinointi- ja viestintäjohtaja, KONE Oyj, puh. 0204 75 4330

Aikaisemmin julkaistuja uutisia KONEen löytyy osoitteesta www.kone.com
-15.12.2008: KONEen uusien hissien energiankulutus 50 % pienempi vuoteen 2010 mennessä
- 21.6.2010: KONE Maailman kestävän kehityksen yritysneuvoston jäseneksi

2010-07-28 KONEen hissit alansa ensimmäisinä korkeimpaan energiatehokkuusluokkaan

Evästeet

Sivustomme käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen kokemuksen. Hyväksyt evästeiden käytön painaamalla Hyväksyn ja jatkamalla sivujen käyttöä. Voit lukea tietosuojaselosteen täältä.

Would you like to explore our corporate site or visit your local website?

Stay on Corporate site

Would you like to browse the solutions available in your area and the local contact information? Please go to your local website.

Your suggested website is

Maasuositusta ei voida näyttää

Siirry paikalliselle sivustolle